Näin se on marraskuu loppusuoralla, itse asiassa kaksi päivää jäljellä. Aikamoista menoa.
Lopettelen näitä marraskuisia postauksiani kertomukseen elävästä elämästä. Toivottavasti lukjjani eivät pitkästy.
Tämä tarina kertoo siitä, kuinka tänä päivänä yksittäinen ihminen, kuluttaja on heikossa asemassa.
Tämä tarina on tosi.
Kysymyksenä jäi vain leijailemaan tuo ikuinen kysymys, mitä pitäisi tehdä!
TARINA:
Olemme asuneet kaksi vuotta uudessa putkiremontoidussa ja samalla itse remontoidussa kodissamme. Eteisessämme on kaksi upotettua valosarjaa muuntajineen. Kevättalvella toinen sarjoista kärähti niin, että epämiellyttävä haju levisi eteiseen ja lähihuoneeseen. Mies irroitti katosta olevasta huoltoluukusta pistokkeen ja soitti sähköasennusliikkeeseen, joka oli valot asentanut. Luvattiin tulla. Puoli vuotta odotettiin, turhaan.
Marraskuussa alkoi taloyhtiön takuutarkastus ja sen päätteeksi loppuluovutus. Sähköurakointiliikkeen edustaja (tässä tapauksessa itse boss) tuli katsomaan eteisen lamppujamme.
Olimme puolen vuoden aikana todenneet, että katossa oleva huoltoluukku on väärässä paikassa, eikä rikkoutunutta muuntajaa saada sieltä pois. Johtaja tuijotti kattoa, sanomatta sanakaan. Isännöitsijä totesi, että ei käsi yllä ei, pitää tehdä uusi luukku. Tuumailtiin paikkaa, vähiten kattoa särkevää ja esteettisesti hyvää. Sähkötoimenjohtaja ei puhunut mitään. Isännöitsijä totesi, että luukku on tehtävä. Liekö vaitiolo tulkittu myöntymisen merkiksi, joka tapauksessa jäätiin odottelemaan remonttireiskaa joka luukun tekisi, sähköfirman laskuun. Sähkömiehethän ei puutöihin tartu. Ketään ei kuulunut. Odotettiin. Tuli luovutuskokouspäivä ja piti allekirjoittaa luovutuspaperit. Mies on onneksi puheenjohtaja yhtiössämme, joten hän ei suostunut pöytäkirjoja allekirjoittamaan. Ja kas kun sähköjohtajalle selvisi, ettei loppu-urakkarahoja heti saakkaan, sai hän suunsa auki ilmoittaen, ettei luukun teko ole heidän vastuullaan, koska ei ollut alkuperäisissä piirustuksissa.
Jessus, joku varjelus sähköbossilla oli, kun en itse ollut kokouksessa. Kanakin olisi kynittynä jäänyt kauniimmaksi, kuin tuo niljake minun kynsissäni. Ilta siinä miehen kanssa vierähti kun sadateltiin ja manailtiin taas kerran tätä yksittäisen kuluttajan oikeusturvattomuutta. Samalla muistutin vähemmän kiivastuneelle miehelleni, että eiväthän nuo poloiset osanneet piiristuksia muutenkaan lukea, kun jättivät keittiöstä elintärkeän pistokkeen pois ja kylppäriin laittoivat pistokkeen sellaiselle paikalle, joka ei meidän vessaan kuulunut. Peililamput olivat vikapaikassa ja eritasossa ja kylppäri led-valot meinasivat unohtua katosta. Niin ja lisäksk keittiön työpisteiden pistokkeet ovat niin päin, että harvoin alimmaisia pistokkeita voi käyttää.
Ja kaiken huippu, sähkäreiden osaamattomuudesta ja haluttomuudesta. Seuraavana päivänä tuli kaksi rakennusmiestä ei sähkömiestä, tarkoituksenaan tehdä uusi huoltoluukku laskuumme, jotta vihdoin saisimme eteisen valot korjattua ja palamaan. Moniammatillinen mies (ei oma) kun on, hän tutki hivenen aikaa kattoamme ja totesi, että viottunut muuntajahan pitäisi tulla lampunreiästä ulos. Rakennusmies kiipesi tikkaille, irroitteli pari lamppua ja sai muuntajan ulos. Oma mies otti muuntajan, meni sähkötarvikekauppaan. Osti uuden muuntajan, pujottelimme muuntajan kattoon, lamppu paikalleen, pistoke seinään ja niin tulivat valot eteiseen.
Kysynpä vain, että mihin näitä tällaisia vastuuntunnottomia sähköfirmoja ja sähkömiehiä tarvitaan. Totesinkin, että jos nuorena tiesin, että on työpaikkoja ja ammatteja, joissa ei tarvitse tekemisistään vastuuta kantaa, olisin heti vaihtanut ammattia.
Sen pituinen se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti