Kiikkutuolista

YK:n perustamisen 71-vuotispäivänä.

Ohos, mitenhän tässä näin kävi? Suunnittelin ja suunnittelin, mielessäni kirjoittelinkin tekstiä blogiini. Tässä sitä nyt ollaan. Lokakuuhan vierähti ohi yhdellä hujauksella. Erilaiset mielenpurkaukset, ruokakokeilut tai vain arkielämä lokakakuisella saarella ovat  jääneet aikeeksi kirjoitella blogiini.

Huomaan vuosi vuodelta, miten paljon vähemmän saa aikaan. Moni aie jää tasolle, tuokin pitäisi.... Puhumattakaan tuosta iän ikuisesta sitku...

Toisaalta lokakuu on perheessämme sellaista menemis- ja tulemisaikaa, aina laukku joko valmiina lähtemään tai odottamassa purkamista. Ei kiva. Kuitenkaan sitä ei voi olla lähtemättä eikä tulematta, saahamatta kaupunkikodin ja kesäkodin väliä. Helppoahan tämä reissaaminen on verattuna työaikaiseen 300 km välimatkaan tai tähän nylyiseen 50 km matkaan.

Tänä aikaisena aamuna istuskelen kaupunkikodissa pöydän ääressä, odottelen aamun valkenemista, miehen heräämistä ja aamukahvia. Katselen kaupunkipölyn likaaman ikkunan läpi kadun toisella puolella liehuvaa Suomen lippua, katuvalon kirkastamia syksyisiä poppeleita ja kuuntelen liikenteen kohinaa.

Menetteleehän se tämäkin

Mutta se kiikkutuoli. Ostin muutamia vuosia sitten itselleni mökille kiikkutuolin, aika hirvityksen, tyyliin sopimattoman ja muutenkin vähän tekohenkisen kiikkutuolin. Mutta, niin pirun hyvä istua ja oikeamittasuhteinen neulomistuoli. Mitä sitä muuta sitten kannattaa havitellakaan. Olen ihminen, jolle yleensä esteettisyys menee käytännöllisyyden edelle, jos pitää valita. Tässä kiikkutuoliasiassa olen toiminut kyllä päin vastoin.

No mutta tässä tyylittömyyden tyyssijassa istuskelen illat pitkät, nehän ovat pitkät mökillä, kun ulko valaistuksena on vain pihavalot, wattimäärältään ihan muuta luokkaa kuin kaupunkivalot. Minulle neulomishimoiselle ihmiselle ulkopimeydestä ei todellakaan ole mitään haittaa.

Nyt kun, ei sit kun....

Viimeiset porkkanat ja punajuuret on nostettu mullasta

Tomaattiviipaleet pakastettu

Omat ketsupit tehty

On aikaa istuskellakin mukavasti kiikkustuolissa ja ottaa erilaisia haasteita itsellensä.

Vaikka olen neulonut paljon, sukat ja lapset nykyään pravuurina, tulee polttava tarve uudistua näilläkin saroilla. Niinpä elokuisena päivänä istuin käsi näippäinten päällä, valmiina ilmoittautumaan Villeimmät villasukat -kurssille kansalaisopistoon. Onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään kursseille.

Ja haasteissahan löytyy. En ole mikään pitsi-ihminen, vaikka arvostankin kovasti näitäkin sukan tekijöitä. Päämääräkseni kursseilla asetin monimutkaisten kirjoneuleiden, mielummin vanhanaikaisten mallien tekemisen sekä erilaisten kuviomallien ohjeiden "piirtämisen" ja silmukoiden laskemisen. Opettajamme on hyvä, kiitos Hannalle vain kärsivällisyydestä.

Muutaman kevyemmän neulemallin jälkeen

Tästä kuvasta se alkoi

Välillä kovastikin manaillen alkoi pikkuhiljaa kuviot avautua

Haasteena oli kuitenkinmsaada toinen sukka saada saman kokoiseksi ja muutenkin samanlaiseksi
(Malli mukaeltu Rakas Villasukka - kirjan ohjeesta)

Kylläpä ne melkein tulivatkin. Tarkkasilmäiset vaietkoon.

Nyt on sitten nuorisolle tulossa toiveittensa mukaiset lonkerosukat, itsepiirrretyin kuvio-ohjein.

Välillä on palattava näihin helpompiin.

Onpa mukavaa olla tällaisella kurssilla, hyvä ryhmä, yhteiset asiat ja sosiaalisesti ryhmäytynyt porukka, työ ja huvi samassa paketissa.

Kiikkutuolissa mietin paljon elämän menoa ympärillämme olevia katastrofeja, sotia, onnettomuuksia, valtapeliä ja politikointia. Mutta myös ihania asioita perhettä, ystäviä, makuelämyksiä tai vaikkapa muikun mätiä, kaikkea ajankohtaista.

Kaikelle toivoisi olevan sijaa mietteissä, kuten

Syksyiselle heinätupsulle

Kirkkaalle syysillalle

Monimuotoisille Saimaan laineille

Ja nämähän ovat kaikki itsestä kiinni.

Hyvvää YK:n päivää ja alkavaa viikkoa!