LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

MÖKKIELÄMÄÄ

Vihdoinkin sain valettua uskoa itseeni, jotta pärjään kyllä mökillä kipeästä jalasta huolimatta. Pärjäähän sitä vaikka missä, kun niin päättää. Niinpä suuntasimme viikonlopuksi mökille. Ensin autolla ns. autorantaan ja siitä moottorikelkalla saarellemme. Tuuli niin pirusti. Piti oikein äärimmilleen ponnistaa kaikilla vähäisillä voimilla päästäkseen sisään lämpimään. Kerrottakoon, että mökillämme on aina peruslämpö päällä ja kaksi takkaa valmiiksi puut ladattuna. Vain sytyttimen painallus ja iloinen tuli hulmahtaa takoista.  Se on puolitoista tuntia kun koko 80 neliötä on lämpöisenä, joten sen kauemmin ei tartte sisällä kärvistellä kylmän kourissa.
Kaikki muuhan mökillä on lähes kuten kaupungissakin, ainoastaan ulkohuussi on ei urbaani toiminto mökillämme.
Tällä reissulla päätin sitten keitellä oikein kunnon hernekeittoa a´ la Kettuset. Herneet likoamaan n. 10 tunniksi ja sen jälkeen kiehumaan hiljaa poristen lihaliemeen.
Kun hernekeitto on kiehunut parituntia lisään kypsää kinkkua ja savukylkeä ja jatkan vielä tunnin keittämistä.
Kun soppa on tarpeeksi kypsää syötäväksi teen seuraavan mössön lisättäväksi valmiiseen soppaan. Paistin pannulla ruskistan paketillisen hienoksi silputtua pekoonia, kuutioiksi paloiteltua herkkukurkkua ja hillosipulia. Kun tämä sekoitus on hautunut jonkun aikaa lisään sinappia ja mustaa pippuria. Tämä sössö lisätään hernekeittoon ennen ruokailua. Hernekeittoaterian voi vielä juhlistaa laittamalla keittolautaselle nokareen smetanaa ja lorauksen punssia. LOISTAVAA.

Herkuttelijan hernekeitto

500 g herneitä
n. 300 g kypsää siankinkkua ja palvikylkeä
2 pak. lihaliemifondia
kymmenkunta maustepippuria
roimasti meiramia
10 tunnin herneiden liotuksen jälkeen keitellään 2-3 tuntia

Lisäksi
paketti amerikan pekonia
pari desiä hillosipuleita
kolme herkkukurkkua kuutioina
sinappia ja mustaapippuria
haudutetaan pannulla kypsäksi

Pinnalle
lusikallinen smetanaa ja punssia silmäksi