LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

tiistai 23. heinäkuuta 2013

ONNI YKSILLÄ, KESÄ KAIKILLA

Että voikin iloita pienistä asioista (ainakin suurempien puuttuessa). Nooh, kaiken kaikkiaan olen positiivinen ihminen vaikkakin joskus tuntuu, että maailma kaatuu päälle. Joten iloja löytyy kyllä muutakin.
Mutta tää kasvun ihme ja sadon korjuun riemu, ne sopivat minulle.
Vaikka kevättöiden aikaan liikkumiseni olikin niin rajoittunutta, apuvoimin sain laituri ja terassiviljelyt suht koht aikaiseksi. Kiitos myös miehen, joka viime vuotisesta tomaattisadosta innostui tähän harrastukseeni mukaa, rakensi pari uutta laatikkoa katoksineen ja muovihuppuineen. Mitään kaunottariahan ne eivät ole, mutta eihän olla enää itsekkään. Satoa ne pukkaavat ja sehän on pääasia. Nää kurkut, voiko kurkku tosiaan olla näin herkullinen? Kyllä voi, toinen kappale jo kerätty ja lisää on tulossa. Hörskkykurkutkin saivat aivan uuden ulottuvuuden. Parasta kuitenkin on  tuo kasvun ihme. Voisin istua laiturilla laatikon vierellä ja tuijottaa, odottaa kasvien kasvamista ja kuunnella kuinka ne suhisten kohottautuvat auringon säteitä kohden. Tässähän herkeää ihan runolliseksi. Kuvatkoon tämä tätä riemua, jota taas tunsin irrottaessani kurkkujöötin varrestansa.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

HERKULLISIA KARITSAN KYLJYKSIÄ

Sateisen ja kylmän Johannan-päiväsään siivittämänä, päätin laittaa miehelle ja itselle herkullisia karitsan kyljyksiä.
Kaiken lähtökohta on hyvä kotimainen lammasliha, jota hankimme suuremman määrän kerralla pakastimeemme Putkisalon Kartanosta Rantasalmelta www.putkisalo.fi
Sivelin kyljykset kevyesti oliiviöljyllä ja grillasin avotulella nopeasti, ilman mitään mausteita.
Mies pitää kypsästä, ei rooseesta lampaan lihasta, joten laitoin grillatut kyljykset pataan, ripottelin suolaa kyljyksille. 4-5 luomuvalkosipulin kynttä joukkoon, tilkkanen vettä ja mustaapippuria. Lopuksi silppusin pataan reilun desin oman laatikkoviljelyn rosmariinia ja salviaa. Pata uuniin 1, 5 h. Puolessa välissä hauduttamista lisäsin pataan uusia siikliperunoita ja jälleen pata muhimaan uuniin.
Lisäkkeeksi tein sisilialaista caponaattaa ja vihreää salaattia. Aistikaa ruuan herkullinen tuoksu. Kyljykset maistuivat ihanaisen grillatulle lihalle.
Hyvä punaviini kruunasi vielä ateriamme!

perjantai 12. heinäkuuta 2013

VÄHÄN RUOKANAUTINTOJAKIN

Lapsenlapsi I sai viime viikonloppuna 3, 5 kg kuhan. Onneksi oli poika antelias ja lahjoitti sen isovanhemmilleen. Sopivasti oli vieraitakin, joten kuhan kimppuun.
Kuha fileroitiin niin, että nahka ja suonut jätettiin fileisiin.
Suolasin kevyesti fileet ja säilytin kylmässä seuraavaan päivään. Sitten vaan grillaamaan.

GRILLATUT KUHAFILEET
Sivelin seuraavana päivänä kuhafileiden lihapuolelle vähän voimariiniä ja sirottelin sitruunapippuria.
Pinnalle ripottelin tasaisen kerroksen wasabiseesansiemen maustetta. Varoin laittamasta liikaa, kottei kuhan hieno maku kärsi.
Grilli kuumaksi ja kuha ensin lihapuoli alaspäin kuumalle parilalle niin, että fileen lihapuolelle tuli vähän väriä ja mausteen upposivat.
Sitten nopea kääntäminen suomupuoli alaspäin.
Annoin nahkapuolen ruskistua ensin muutaman minuutin ja sitten käänsin grillin pois päältä ja annoin kuvun alla hautua noin 15 min kypsäksi. Kuhafilet olivat siis isoja. Pienelle kuhalle riittää vähempi aika.

Uusien perunoiden ja kalavalkoviinikastikkeen kanssa saimme loistavan aterian luonnon antimista. Huom! Annostelin itse kalat jokaisen lautaselle, jottei vieraat sortuneet ottamaan kalan nahkaa ja suomuja ittellensä.
Kalahan meiltä ei lopu, tässä miehen saalis, 4.5 kg hauki seuraavana iltana.

PURKAMISTA JA KERIMISTÄ

Jotain käsityöntapaista saa sentäs aikaan. Tahti on kyllä verkkainen syksyyn ja talveen verrattuna. Heti kun oli pari kylmempää päivää, ei kun  lankalaatikkoa penkomaan.
Oikein kivaa, inspiroivaa kerää ei mökiltä kuitenkaan löytynyt, niinpä.......
purin ammoisina aikoina ostamani Gerry Weberin neulejakun.

Kerin sen napakalle kerälle ja......
virkkasi  itselleni leveähkön huivin iltavilakoille, ehkä uudistan sen huomenna Savonlinnassa.

Kannattaa nauttia ja olla ylpiä, ei maksanut tääkään vaate kuin vaivan.

torstai 11. heinäkuuta 2013

VAJAASSA VIIKOSSA

Tänä kesänä kokeilin paprikaa. Niinhän se pukkaa hedelmää vaikka ei kasvakkaan normaalissa kasvihuoneessa vaan aurinkoterassillamme.
Ja mitä tomaatteja! Toivottavasti ovat yhtä maukkaita kypsyttyään suussa kuin nyt maassa näyttävät.
Kesäkurpitsa kukassaan. Pitäisiköhän tehdä frittikukkia?
Kasvihuonekurkut ovat vielä niin pieniä, ettei pysty kuvaamaan. Alkuja on ja kukkia kovasti?

Kaikki tämä ja paljon muuta karun poroisella, puisella saarellamme. Onneksi on nuo monet isot laiturit ja terassit mies aikoinaan rakentanut.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

KASVUN ILOJA

Heinäkuu tulla tupsahtikin nopeasti. Lomalaiset ovat viettäneet vuorotellen lomapätkiään luonamme. Mukavaa! Meille suurta iloa on tuoneet ahkerat lapsemme miehineen; partsin valot on asennettu, kaikki laiturit korjattu, katot putsattu ja räystäskourut tyhjennetty. Ainakin nämä ja paljon muuta. Toivottavasti eivät kovin ole lomaansa pilanneet näillä puuhasteluilla.
Mutta tämän kesäiset "viljelykseni". Suotuisa kesä kun on ollut,
ruukkupuutarhanikin voi mainiosti. Toki monia kesiä vaatimattomammin kevään jalkaleikkauksen vuoksi. Mutta kuitenkin, eniten iloa tuovat uudet kokeilut, paprika ja kasvihuonekurkku. Samoin myös uudet tomaattilajikkeet. Kesäkurpitsan ymmärsin tänä vuonna istuttaa puulaatikkoon ja ainakin se nyt kukoistaa.
Yrttejä ja salaattia
Kasvihuonekurkku Tasty Green kukkii ainakin kovasti
Entäs tomaatit?