SADONKORJUUTA

Hyvä kun ihmisellä on oma pikkuriikkinen saari, sekin kuiva ja puinen. Ei missään tapauksessa viljelytilaksi tarkoitettu. Ties mihin tämä kasvatusinto olisi laajentunut.
Kun sitten akkojen lehtien sivuilta aikoinaan sain lukea kaikkien julkkisten ja vähemmän julkkisten ihmisten ruukku- ja laatikkoviljelyistä, innostuin minäkin  kokeilemaan. Perunaa on kasvatettu sinkkiämpäreissä (kiitos ystäväperheen 5 ämpäristä jo 80-luvulta) jo vuosia. Sitten hankittiin muovisia ruukkuja, laajennettiin viljelyä yrtteihin, kokeiltiin kukkakaalia, kurkkua, kesäkurpitsaa, salaatteja, milloin mitäkin.  Muovissa kasvatukset eivät oikein menestyneet, mietittin, jotta ovat kylmiä materiaaleja kasveille. Kasvun ihme, oman maan sato (vähäinenkin) houkutti kuitenkin jatkamaan.  Mieskin innostui ja rupesi rakentamaan kasvulaatikoita. Mites kävikään, laatikossahan kasvit viihtyivät. Mies rakensi lisää, teki tukirakenteita ja innostui laatikot vielä muovittamaankin. Nyt siis, kuten aikaisemmin olen kertonutkin, kasvaa laitureilla tomaatteja, kurkkuja, kesäkurpitsoja. Pari paprikaakin saatiin. Yrtit ja salaatit kukoistavat. Vuoroviljelyn lailla, ei perunaa tänä vuonna kasvatettu. Ensi kesänä kokeillaan juureksia. Vaika ei saada kuin kaksi kappaletta, kuten paprikaa, on se kuin saisi kilotolkulla ja omaa. Kilotolkulla tulee kuitenkin neljästä tomaatin taimesta tomaatteja. Nyt pitää vain hullun lailla etsiskellä tomaattireseptejä

Löysin juuri reseptin pollo a la cacciatore. Kerronpa myöhemmin, miltä maistui.

MITÄS TÄSTÄ NYT TULIKAAN?

Onneksi välillä sataa, telkkaristabtulee yleisurheilukisoja tai golfin majoreita. Ei muuten, mutta saa rauhassa istua ja neiloa tai virkata. Mitä sitänsitten syntyikään?

1.  Virkkasin ja virkkasin. Mitä nuo ovat? mieskin kysyi.

Tossuja tietty, syyskylmien lämmikkeeksi.

Urheilukisatkin sen kuin jatkuivat, golfitkin kahteen asti yöllä, niin mikä ettei.   Tuotoksien määrä vain lisääntyi.

Kyllä tää vaan on niin mukavaa!

LISÄÄ LISÄÄ SAALISTA

Kun tähän saalistamisen makuun pääsee niin kaikki muu unhoittuu. Noh, unohtamisiin saattaa olla tietty montakin syytä. Joittenkin asioitten totaali missaaminen jää kyllä kaivelemaan, niinkuin ystävien merkkipäivien unohtaminen. Mies käski polvillaan ryömiä ja anteeksi anella. Paraskin, itte ei viidenkymmenen vuode  jälkeen,  muista edes minun syntymäpäivää, saati sitten muiden.
Mitäs sitten saalistettiin. Joka päivä vahditaan oman sadon kypsymistä, kasvavat ja kypsyvät kuten kuvat osoittavat

 

Kypsät poimittu ja maisteltu

Tällä kurkulla ei toki EU-markkinoille mennä

Muodoista viis kun hyviltä maistuvat omat kesäkurpitsat ja erilaiset yrtit, ilo niitä on vaalia ja seurailla kasvua

Sitten jälleen mustikkametsään mies keräsi poimurilla ämpärilliset kummallakin kerralla, minä raukka vain kolme litraa käsin. Täällä metsässähän se sitten toinenkin mahalento tapahtui. Taas olivat mustikat mättäällä puolenlitran kasassa ja linulla silmäkulmassa kyynel. Onneksi titaanipolvet sementteineen kestivät. Mustelmilla selvisin ja tietysti sillä häpeällä.

Kun on oltu  metsässä saalistamassa täytynee mennä järvellekin saalista hakemaan. Verkot illalla vesille ja aamulla nostamaan. Saalista antoi Ahtikin. Parikiloa muikkuja ja yhden kunnon nieriävonkaleen. Neriä on lohensukuinen kala, mielestäni kalojen aatelia. Illalla herkuttelimmekin sitten kokonaisena grillatusta sitruunaisesta nieriästä kera maukkaan oman maan salaatin. Nam.

Eikä saalistaminen tähän lopu. Torilta hankittiin avomaakurkkuja valkosipuli- ja chilikurkkujen valmistusta varten. Nyt tuossa kylmässä odottaa 12 purkkia kurkkuherkkujen valmistumista.

Ja lopuksi.

Mummo meni maanantaina metsään mustikat mielessä....... saalistaja saikin sienistä satoa.

SAALISTAMISTA

Tämä teksti on kirjoitettu jo heinäkuussa mutta kiireiltäni on roikkunut luonnoksissa pitkään.