LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

lauantai 28. tammikuuta 2017

Kanttarellisuupala mökkimaisemissa











Ihanaa, talvi on tullut ja järvet jäätyneet.  Meille se merkitsee talvisen mökkikauden avajaisi. Mikäs olikaan viime viikonloppuna mökkeillessä.



Tuttu maisema hemmotteli meitä koko lauantai-päivän. Nooh, sunnuntaina sää taas muistutti tämän talvisista ilmoistaan. Iltataivas hehkui kuitenkn tutuissa väreissään.





Muutama talitiainen rohkeni ruokapallolle, tuohon hirvityksen näköiseen muovihökötykseen, jonka kiireellä tökkäsin pihlajan oksaan.

Mökillä mieli monasti palaa lapsuusaikaan. Vanhempieni mökillä kävivät talvisin harvoin muut kuin isä ja minä. Isälläni oli tapana laittaa puuhellaan tuli, kiehauttaa purkista lihalientä ja paahtaa kuuman hellan päällä ruisleipää. Vieläkin muisto tuosta höyryävän kuumasta lihaliemen tuoksusta tunkeutuu sieraimiini.
Muki oli niin kuuma, että piti lapaset kädessä mukia pidellä.

Miehen kanssa välillä muistellaan nuoruusaikojen mökkimuistoja, ensin vanhempien mökillä ja myöhemmin tietysti omalla mökillä. Miten useasti muistelussa putkahtaakin sanonta, "silloin kun tytöt olivat pieniä".

Joitakin varhaislapsuuden asioita on kiva kokeilla näin vanhanakin. Nostalgiaa. Nykyään mökillä lihaliemi keitetään kuutioista ja särvin sulatetaaan pakasteesta. Yhtä hyvältä nämäkin  maistuvat.


Viime lauantaina mökkilounaamme koostui lihaliemikupposesta ja kanttarelli -suupaloista.



Lihaliemen keitin puolikkaasta kuutioista liha- ja kasvislientä. Kuivattuja yrttejä ja muutama chilinökäre päälle.

Kanttarellikuppeihin tarvitaan

Pari maissitortillaa
Pekonia
Pakastekanttarellejä
Tuorejuustoa
Loraus kermaa
Pippuria



Painelin pyöryläksi leikkaamani tortillat muffinssivuokaan.



Paistoin uunissa 180 ° kunnes tortillat olivat kovettuneet. Annoin jäähtyä.




Kanttarellimoussea varten paistoin pekonit rapsakaksi, lisäsin pannulle kanttarellit ja annoin liian nesteen haihtua pois. Sekoitin blenderissä hieman jäähtyneet pekonit ja kanttarellit, lisäsin tuorejuuston ja kerman. Lopuksi tarkistin maun, lähinnä suolan ja lisäsin mustapippuria. Raaka-aineiden määrät määräytyivät ihan makunystyröiden mukaan.

Sitten vain tortillakupposiin moussa. Koristeen voi lisätä kulloinkin käsillä olevien tarvikkeiden mukaan. Meillä ei ollut kuin kuivattua lehtipersiljaa.

Kupposet ja kanttarellit olivat jo valmiina mökkipakkasessa. Kanttarellisötkötys ei kauaan valmistunut.

Mikä parasta, pakasteemme pursuaa sienistä, joten taas uusi tapa vähentää varastoja.



Eilen tultiin taas mökille, vahvassa sumussa. Onneksi kelkan jäljet putkahtivat aina esiin, joten saarelle osattiin. Valokuvankin otin, kuvan jossa mustat puunrungot töröttävät valkoisella pohjalla. Tänä aamuna kaikki oli toisin, onneksi




Hyvää keskitalven lauantaita kaikille!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Neuleiden lomassa!






Kudotut kettuset


Joulu on juhlittu, Uusi Vuosi vaihdettu ja Loppiainenkin loikoiltu. Katse ja ajatukset olen jo suunnannut kevättä kohti. Päivä on jo pidentynyt lähes 40 minuutilla ja Ivalossakin päättyy kaamos parin päivän päästä.

Kiireinen oli tuo joulun alusaika. Lupauduin sukkia, lapasia ja säärystimiä tekemään oikein urakalla vieraille ihmisille. Omatkin lahjavalmistelut veivät oman aikansa. Onneksi olen vähäuninen, tuo piirteeni oli nyt tarpeen.

Ei kuitenkaan päivää mennyt, etten suunnattomasti iloinnut kätteni töistä ja siitä vanhaakin ihmistä opettavasta Hannasta, joka positiivisellä otteella syksyn opetti meitä kurssilaisia.


Sydän säärystimet ja lapaset



Olen tässä muutamana päivänä neuloessani mietiskellyt, leikkimielellä tosin, että sitähän voisi heittäytyä start up -yrittäjäksi. Liekö tässä niin muodikkaassa yritysmuodon perustamisessa ikäsyrjintää ole?

 Hihittelin itsekseni, jotta olisihan se melkoinenkin tapaus, kun astelisin Slush-tapahtumaan Messukeskukseen businesenkeleitä houkuttelemaan. Mukanani olisi tietty kymmenkunta kutojamummoa, jotka yrityksessämme päivät pitkät neuloisivat tilattuja tuotteita. Ajatelkaa nyt, maassamme on ihmisiä pilvin pimein, jotka kaiken päivää  neulovat sukkia ja lapasia. Heidän sukkateoksensa  päätyvät useasti  laatikoihin komeron nurkkaan. Näin kävi itsellenikin, iso laatikko täynnä valmiita neuleita.

Eipä ole enää, kun liityin facebookin sukkien myyntitorille sekä kommentoin innokkaasti muihinkin someyhteisöjen sivuille.

Tällä hetkellä "tilauskanta" nojatuolikutomossani näyttää hyvältä, melkein sanoisin täydeltä. Onneksi ovat ne yöt.


        Yhdet Mari-sukat valmiit. Ihanaa, kohta pääsen aloittamaan toisia pareja.


Näissäpä nämä härkä-viikkojen päivät kuluvat. Tänään, pakkasen lauhduttua lähdemme päiväretkelle mökille. Ajattelimme lähteä, täällä nyt myrskyää ja lunta tupruaa vaaka-asennossa, joten saas nähdä onko tämäkin päivä kutomispäivä.


Hyviä härkä-viikkojen päiviä meille kaikille!


 Ps. Mies meni minä jäin ....... neulomaan.