Mitäs tänään tehtäisiin?

Näinhän sitä ihmetellään räntäsateen ja tuulen pieksäessä ikkunoihin.  Onneksi välillä paistaa aurinkokin täydeltä terältä. Ilma vaan on niin kylmä, ettei houkuta paljon ulos nenäänsä pistää.

Päätettiinpä lähteä lauantaina kiertelemään kotoista Suomeamme. Vuosiin ei olla käyty Verlassa. Joten sinne. Verlan ruukin alueen toiminta käynnistyi 1872. Noin 30 km päästä Kouvolasta sijaitseva ruukki toimii nykyään museona.

"Verlan tehdasmuseo on huomattavan hyvin säilynyt esimerkki puuhiomojen ja pahvin valmistuksen varhaisvaiheesta. Verlan ainutlaatuinen ja eheä miljöö on hyväksytty Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1996."

Alue oli tosin kiinni, vaikka verkkosivulla muuta kerrottiinkin

Hiljaista ja raukeaa 

Verlan viehättävä työläiskotialue

Purnattava on kuitenkin tämän nettimaailman mukanaan tuomaa huolimattomuutta. Ennen lähtöämme vilkaisin verkkosivuilta Verlan kohteen talviajan aikataulun. Oikein punaisella tekstillä ilmoitettiin, että museo on auki tänään 10-17. 

Tosin ilmoitus oli menneen kesän infoa, todettiin paikanpäällä.  Meitä oli vastassa vain vastamaalattu avonainen ovi ja autuas hiljaisuus. Tietysti oven märkään maalipintaan erehtyi mies töhrimään kätensä.

Kiva oli kuitenkin näin "tappaa" muuten niin harmaata päivää.

Toinen kokemus matkaltamme oli; ajettiin lähes 200 km, eikä yksikään kahvia ja pikkupurtavaa tarjoava ravintola tai kahvila ollut auki. Onneksi oli vähän evästä mukana.

Vähän askarteluakin on tullut tehtyä näinä odotuksen päivinä. Parvekkeet taloyhtiössämme ovat melko rapistuneessa kunnossa. Saneerausprojekti tältä osin on vasta suunnitteluvaiheessa, joten ikävät likaiset ja rapistuneet seinät välillä harmittavat. 

Kävin kirpparilla. Toin sieltä tullessani vähän rekvisiittaa. Nytt on vähän muutakin katsottavaa kuin rapistuneet seinät.

Sinne ne peittyivät hörselöiden alle

Näillä eväillä aloitetaan tätäkin viikkoa ja suunnitellaan Vappuherkkuja

.

Siikaherkuttelua pinaattimunamuffinien kanssa

Nyt täällä melkein istutaan sormi suussa tai kyynerpäät ristissä ja edelleen odotellaan, jäitten lähtemistä nimittäin.

Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.  Tähän on nyt aikaa, onneksi. Aivoni työstävät kuumeisesti suunnitelmaa, mihin laatikkoon mitäkin kasveja istutan. Sinkkiämpäreiden, muiden ruukkujen ja saavien lukumäärä on suunniteluissani jo mennyt sekaisin, että paree katsoa loppusilaukset  vasta paikan päällä.

Taimia en kasvata itse. Muutamana keväänä kokeilin kasvatusta huonolla menestyksellä, toiset versot kuolivat harvennusvaiheessa eivätkä loput ymmärtäneet lähteä laiturin nokalla kasvamaan. Suunnitelmat ovat kuitenkin pitkällä. Ainoa harmi on, että eri blogeista luen erilaisia kokeiluja ja kasvatuksia, joten päivittäin pitää omia suunnitelmia muuttaa. Eipä silti, sekin on kivaa. Eikä aina ihan tiedä, mitä taimia puutarhakaupoistamme saa.

Tänään kylmänä keväisenä päivänä bongasimme kaupan palvelutiskiltä kotimaisia siikafileitä, edullisia sellaisia vain 9.90 € kilo. Kun omaa pyytämäämme kalaa meillä on yleensä runsaasti, jää kaupan kalatiskin käyttö hyvinkin vähäiseksi. Nyt päätimme kuitenkin ostaa. Ja hyväähän se oli.

Paistettua siikaa pinaattimunakasmuffinsin kanssa

Pyörittelin siikafileet mantelijauhossa. Lisäsin suolan ja paistoin voissa kuumalla pannulla rapeaksi.

Miedonmakauisen kalan kanssa maistui mainiolta Pinaattimunamuffinit,  joihin käytin 2:lle

3 kananmunaa

1/2 dl kermaa

Pari kourallista pinaattia

Suolaa

Mustapippuria

2-3 rkl Parmesaaniraastetta

Voideltujen vuokien pohjalle revin pinaatin lehdet. Sekoitin kananmunien rakenteen rikki, lisäsin kerman sekoittaen sekä mausteet, lopuksi sekaan osan juustoraasteesta. Kaadoin seoksen pinaattien päälle. Ripottelin loput juustosta pinnalle. Kipot uuniin 180 ° noin 15 min. Muffinit nousevat reippaasti kohokkaan tyyliin, joten ei kannata täyttää astiaa piripintaan.

Lopuksi. Maan mainiot tällaisen kylmän kevätpäivän lämmikkeet ovat iloisen väriset varrettomat ja ohuesta langasta neulotut villasukat.

Lämmittivät, vaan ei ole talviset, suosittelen.

                     Ja taas on huomenna perjantai, joten nauttikaamme viikonlopusta

Mistä sipulille korvike?

Palaan taas kerran tähän "lempiaiheeseeni" sipuliton ruoka.



Sipuli ja jokunen muu juures tai kasvis aiheuttavat itselleni jonkinasteisia allergisia reaktioita; suun turpoamista, huulien kirvelyä, tuskaisia kipuja vatsassa sekä muutamia muita vaivoja, joita en tässä häveliäisyys syistä halua mainita. En katso kuitenkaan kuuluvani niihin, sosiaalisessa mediassakin parjattuihin "kailottajiin, jotka suureen ääneen ravintolassa huutavat vaivoistansa".

Itseäni säästääkseni pyydän kuitenkin aina ruokani sipulittomana.  Kävisimme mielellämme arkipäivisin  mieheni kanssa eri lounaspaikoissa lounaalla. Lounaspaikkoja kotikaupungissamme on paljon, viehättäviä ja mukavia paikkoja. Monasti käy kuitenkin niin, että oma ruokailuni jää vain kupilliseen kahvia, joskus leivänpalalla höystettynä.

Tämä aihe on blogissani tuttu aihe. On vain pakko asiasta kirjoittaa.

Menimme sisareni kanssa viime viikolla lounaalle hänen kotikaupunkinsa lounasravintolaan. Tavan mukaan kaikki lounaan ruuat, salaatti mukaan lukien, sisälsivät sipulia. Päädyimme syömään "listalta". "Eikä sipulia", sanoin broileriannosta tilatessani. Lopulta, pitkän odottelu  jälkeen, saimme annokset eteemme. No eipä broilerissa ollut sipulia, mutta lautasellani komeili salaattipedillä toinen toistaan suurempia punasipulirenkaita. Silloin mietin " kailotanko", huudanko kurkku punaisena, rupeanko itkemään tai hysteerisenä nauramaan.
Taas kerran kävi näin.

Jatkoepisodia en viitsi kertoa. Ainoa huoleni oli, saanko vielä pysäköimissakot lähes kaksitunisen ruokalilun päätteeksi. Onneksi en.

Tästä tapahtumasta hermostuneena olen nyt viikon päivät miettinyt, mitä tässä pitäisi tehdä, minun siis. Selailin lehtiä, palautin mieleeni käymäni ruokakurssin ja selailin eri keittokirjojani. Kyllähän se niin on, että lähes jokainen ohje alkaa kuori ja pilko sipuli/t. Onneksi ei jälkiruuat.
Ihan oikeasti mietin, minkä maun, erilaisen, ruokaan antaa sipuli kuin ei sipuli?
En tyrmää sipulia, jokainen saa soppaansa käyttää, mikä ikinänsä maistuu. Toki on ruokia, johon sipuli oikein oikeasti kuuluu ja tuo lisäpotkua, kuten mäti, sienisalaatti ym.

Mikä sitten korvikkeeksi? Rouva Raadelmasta blogissansa antoi hyvän vinkin sillikaviaariin, retikkaraaste. Toimi.
Käytän mm lihapullissa vaihtelevasti paprikaa, kyssäkaalia, juuresraasteita sieniä vähän mielialankin mukaan. Hyvin ehkä eksoottiselta kuulostavaa on, kun lisäsin sillikaviaariin päärynäkuutioita ja sienisalaattiin omenaa. Kannattaa kokeilla.
Niin ja paras tapahan on kun jätät tylysti sipulin pois, tai pilkkoa erilleen.

Mielipahaa aiheuttavista kokemuksista, omasta järkähtämämättömästä sipulikielteisyydestä ja uteliaisuudesta,

haastaisin niin mielelläni harrastelijakokit ja ammattisellaiset 

keksimään erilaisia sipulittomia vaihtoehtoja 

höystämään ja maustamaan ruokia.

Maistuu se näinkin

Odotellessa kaikenlaista

Tulkoon taas kerran todettua, jotta odottavan aika on pitkä. Meillä odotellaan jäiden lähtöä. Turhautuneena lueskelen mitä kivoimpia blogeja kevään herättämistä taimikasvatuksista ja puutarhasuunnitelmista. Suunnitelmat itselläni ovat jäissä aivan kuin jäissä on tie saarellemmekin. Odottaa, odottaa.

No kokeilinpa päivänä muutamana facebookissa olevaa ideaa istuttaa tomaattiviipaleet multaan ja kasvattaa niistä taimet. Hmm!!!!!??

Jäissä näyttävät nämäkin olevan

Yrtit onneksi kukoistat ja tuovat vihreydessään haaveet tulevaan kesään

Niinpä, taimikauppaan käy tieni, kunhan jäät sulavat ja multa lämpenee.

Tällai luppoaikaan tulee onneksi  kierreltyä lähialueita, erilaisia paikkoja tutkaillen ja tutustuen.  Ajelimme lauantaina kaupunkipölyä pakoon kohti Puumalaa, kaunista ja vilkasta kesäkunta. 

Puumalassa sijaitsee ihana Sahanlahden kartano, Elsa Heporaudan (Martta-liikkeen perustaja) synnyinkoti. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Sahanlahti Resort aloitti uudelleen toimintansa, uusien innovatiivisten yrittäjien avulla.

Tämä ei ole mainosta, vaan kuvia Saimaan rannan kauniista miljööstä ja sen kartanoon kuuluvista rakennuksista. Kartanoalueesta, jonka erilaiset, eriaikoina rakennetut rakennukset luovat mahdollisuudet tarjota hyvää ruokaa, viihtyisää majoitusta, järjestelyä erilaisiin tilaisuuksiin ja luonnonläheistä aktiviteettia, veneilyä unohtamatta.

Pikkuhilja kartano herää kesäiseen kukoistukseensa

Kartanoa ympäröivät vanhat hirsirakennukset kylpevät kevätauringossa lintujen sirkutusten säestäessä tunnelmaa

Hyvin sulautuu maisemaan uudisrakennus

Nuotiopaikka rannalla odottelee tulistelijoita

Huikean näkymän tarjoava Saimaan maisema 

saa kesällä lisävärinsä veneilijöistä

Näitä kesähetkiä  kannattaa odotella.
Voin jo kuvitella itseni pikku perämoottorin kyytiin, hiljaiseen pärinään, tyynen järvenpintaa pitkin kulkevaan veneseen, lehdettömään saarimaisemaan ja lintujen moniääniseen konserttiin menomatkalla kohti työntäyteistä kesäaikaa.

Ihan poikkeavasti aiheesta kerron mieheni kirpparihankinnasta. Mies, joka kiertää kaukaa kirpparit ja inhoaa kaupoissa käymistä. Eräänä talvisena päivänä hän ilmestyi päivälenkiltä epämääräinen nyssäkkä kädessänsä. Paketista purkautui patsas, raskaana oleva nainen. 

Nyt 20 € maksanut löytö 

seisoo aikaisemmin hankkimamme naisfiguurin oikealla puolella

Näin ne päivät kuluvat. Odotellen.

Joten, mukavaa alkanutta odotteluviikkoa kaikille.

Kun ei muuta kalaa niin lohta kahdella tapaa

No niin, sängyn pohjalta on noustu. Vähänhän tuo vaikiasti onnistui, mutta pystyssä ollaan. Pitäisi vain ruoskia ittiänsä kunnolla liikkeelle.

Jotain kuitenkin olen saanut aikaiseksi, vaikka talvivaatteet odottavat tuuletusta ja kesäteloille panoa. Ikkunat koristautuvat katupölystä, muutama kaappi huutaa oikomista ja jotain kevätkivaa pitäisi saada iloksensa. Eilen vietin päivää naapurikaupungissa sisarta avustamassa, tänään kävin kuuntelemassa aivan ihastuttavaa kansalaisopiston lausuntaryhmän runo- ja lauluesitystä. Niin ja huomenna ajattelin mennä konserttiin. Italialaisen ruokakurssin olen saanut päätökseen ja Velvet, muotitalon tarina on tullut katseltua Areenalta.

Siinäpä sitä toipilaan päiväkirjaa.

Nyt odotellan jäitten sulamista ja kasvukauden alkua.

Mikä se on odotella ja suunnitella,

 kun viime kesästä on niin mukavat muistot ja kokemukset.

* * * * * * * 

Kevät ilman parsaa on kuin... nooh, mihinhän sitä vertaisi. Joka tapauksessa meillä syödään parsaa innolla, kun parsakausi alkaa.

Mieletöntä herkkua oli uunissa parmesaaniraasteen kanssa kypsytetty parsa, mausteisessa öljyssä nopeasti paistetut kampasimpukat ja kuohkea Hollandaise-kastike. Oli niin syntisen hyvää, että vasta lautasta nuoleskellessani havaitsin kuvan jääneen ottamatta.

Hyvää oli myös keitetty ja kevyesti gratinoitu parsa paistetun lohen, katkarapujen ja avokadomoussen kanssa.

Avokadomousse sai terävyyttä wasabista,

 toki vain aavistuksen verran, jottei muut maut häviä.

Koska  omat pyyntikalat ovat heikkojen jäiden alla ja norppakalastuskielto rajoittaa alkukesän verkkokalastusta muutenkin, on tyytyminen useammin tähän Norjan lahjaan kalamaailmalle - lahjaan hyvässä ja pahassa.

Appelsiinilohi maistui mainiolle palsternakkamuusin kera.

Ja mistä olen onnellinen; ammattikokkien opetukseen, ettei lohta paisteta liian kauan, kuivaksi asti. Tämänkin lohipalan kypsensin kuumalla pannulla 3 minuuttia nahkapuolelta ja kaksi minuuttia toiselta puolen. Tulos hipoi täydellisyyttä. "Ei tartte painetestiin osallistua", tokaisi mies.

Eilen illalla makuuhuoneemme ikkunanäkymä sykähdytti tunnelmallaan.

Naisvuori, vanha vesitorni, nouseva kuu ja repaleiset pilvet.

mahtava näkymä.

Seuraavaksi kun avaan tämän sanaisen arkkuni teen siitä vaikka oodin sipulittomuudella.

Uhh- sängynpohjallehan se sitten kaatoi

Ei sitä näköjään opi, että kevätlämpimät ovat petollisia. Luulisi tähän ikään ymmärtävän, ettei hikisenä kannata istuskella mökin terassilla ja nauttia leppoisesta iltapäivästä. No en ole oppinut. Istuin kuin istuinkin potkukelkkailun jälkeen terassillamme. Vaikka vilu vähän hivelikin jo sisuksiani, nautiskelin pikku iltapäivä-viinit kaikessa rauhassa.  Mikä ettei, kun  tiaiset sirkuttelivat puiden oksilla, tikka hakkasi ahkerasti kelomäntyä ja joutsenien ääntely kuului kauempanta metsän takaa, aurinko paistoi ja tuuli ravisutti talvijäykkiä puun oksia.
Palkkioksi istunnosta sain kuin sainkin kunnon nuhan ja yskän. Pari päivää ensin nuaisena värjöttelin. Nyt onkin sängynpohja tullut tutuksi. Enpä viitsi kaikkia tämän hetken tuntemuksiani tähän luetella. Kurjaa on kuitenkin.
Hyvä kun on nämä tablet-laitteet. Nytkin Samsung makaa vatsani päällä ja yritän epätoivoisesti saada mädäntyneillä aivoillani tekstiä. Loogista jos ei ole ja näppivirheitä esiintyy enemmän kuin normaalisti, niin menköön epämukavan asennon piikkiin.

Mutta tämä ei ole tarkoitettu valitusvirreksi, vaan kuvaukseksi viimeisistä talven nautintohetkistä, mökillä tyttäriemme, vävyn ja koiran kanssa. Toki potkukelkkaretkeilyä katsoin vain ikkunasta ja retkeiliköiden tallentamista kuvista.

Kumisilla jalaksilla varustellulla potkurilla saa muuten kunnon kyydit.

Perhe kaikkosi kohti aavaa selkää

Mökkisaari pieneni pienenemistään.

Välillä piti kuulema parantaa maailmaa ja tutkailla norpan pesiä

Rikullakin oli hauskaa, vaikka ei hän  päässyt lähelle norpan pesäpaikkaa.

Ja mikä oli kirmatessa kun porukka oli koko ajan näkyvillä

Nyt on talvikausi paketissa ja odotellaan jäiden sulamista. Mies veikkailee 7.5. pääsevänsä mökille, joten saas nähdä.

Onneksi työt eivät mökillä lopu. Viime kesänä korkeiden vesien tuhoama laituri odottaa jo puolivalmiina tekijäänsä.