Joulu on taas

Valoa ja valkoisuutta odotellessa

Kirjoitin Joulupukille lahjatoiveen

Hyvä JOULUPUKKI

Täältä meidän paikkakunnalta  harvemmin saa tuoreita kokonaisia broilereita.

Hyvä Joulupukki, voisitko mennessäsi viedä terveiset Atrialle, Saarioiselle sekä muille broilerin jalostajille, että JÄTTÄISIVÄT SIPULIN JA VALKOSIPULIN marinadistansa pois. Näin me sipulisairaat eivät oltaisi ihan kuolemankielissä, joutuessamme tekemään ruuan valmiiksi marinoiduista broiskuista.

Toivoo Lapastaivas kyökistänsä
Huom! Eikä häviä valkosipuli broilerista liottamallakaan.

ILOISIA JOULUN VALMISTELUPÄIVIÄ

Neulomismietteitä ja työnäytteitä

 Joulusukat jonossa

Alkaakohan eläkeläiselläkin stressi painaa. Meidän kotineulomossa on kiire pahimmillaan. Toki, väärä ilmaisu tuo pahimmillaan. Ei tämä pahaa ole, parhaimmillaan olisi paras ilmaisu, vähemmän kuitenkin käytetty.

Kiitos sosiaalisen median, neulomoni  varastoon ei ole jäänyt juuri mitään tekeleitä. Harmittaa, kun nyt täytyy jouluksi jo eioota tarjota.

Historiaa sen verran keriessä kerrottakoon, että 60-luvulla, opiskelujeni välillä, olin sukulaiseni tavaratalossa vuoden verran töissä. Silloin sain, käsityöhimoinen nuori kun olin, liikkeen lankaosaston hoitaakseni. Sieltä on kimmonnut tämä harrastus paneutua lankojen maailmaan. Silloin neulominen ja virkkaaminen oli kovasti muodissa. Itselleni virkkasin muun muassa jakkupuvun ja neuloin täyspitkän neuletakin. Vieläkin on jonkun laatikon pohjalla äidilleni neuloma pitsijakku.

Neulominen oli muodissa mielestäni koko 70-luvun vielä, kunnes hiipui 80-luvulle tultaessa. Kukaan ei enää neulonut. Stockmann Helsingissä lopetti lankaosastonsa ja lankakaupat vähenivät yksi toisensa jälkeen ympäri Suomea.  Helsingissäkin sinnitteli vain  yksi lankakauppa, Menita (ei mainos).

90-luvun puolen välin jälkeen, näin oletan, alkoi pikku hiljaa neulebuumi nousta. Pieniä neuleryhmiä perustettiin. Käsityöliikkeet alkoivat lisätä varastoihinsa lankoja enenevissä määri ja näihin kauppoihin alkoi kokoontua erilaiset neuleryhmät, neulekahvilat.  Ollaankohan nyt huipussa? Nähtäväksi jää.

Jälkikäteen olen hyvilläni, että neulemuoti romahti lähes 20 vuodeksi. Silloisen kovan työtahtini vuoksi olisi käsityöharrastus kääntynyt painajaiseksi luultavasti, vaikkakin neulominen ja virkkaaminen vähentää stressiä. Kerrotaan, että muinoin intiaaninaiset, miehiensä lähdettyä metsälle, kokoontuivat nuotioitten ääreen käsitöitä tekemään. Näin lievitettiin pellon tuomaa stressiä.

Nyt on eläkeläisellä aikaa, ainut hoppu on saada meneillään oleva työ valmiiksi, jotta uutta pääsisi kokeilemaan.

Facebookkia ja Pinterestia selaillen ideoita pursuaa laidasta laitaan. Pää pitää pitää pää kylmänä, että tekee aloitetun työn loppuun. Aina se ei onnistu.

Nämä kuvakäsitellyt kuvani kuvatkoot tämän hetkistä mieleni maisemaa

Vaikka olisikin toisintoa, lisään tähän kuvaryppään syksyn uurastuksista. Tässä en missään vaiheessa toteuta sanontaa, laiska työtään kehuu. Olen itse saanut vinkkejä toisten blogeista ja sosiaalisesta mediasta, googlettamalla, Pinterestistä, Istagrammista ja lukuisista lehdistä ja kirjoista. Ehkä näistä löytyy vinkkipoikasia muille. Vaikka blogini ei kuulu mihinkään yhteisöön ja harvakseltaan kirjoitan, on kävijämäärä tänäkin vuona lähes 9000 kävijää. Joten tässä....

Lopuksi, nämä sukat ovat työtupani tämän vuoden hitti, kuudennet kohta valmiit ja yhdet aloittamatta.

En saanut, enkä malttanut kuvia kauniisti asetella, joten jääkööt vähän torsoksi, muuten tässä urakka k....

Hyvää viikonloppua

Ja

Itsenäisyyspäivää kaikille

Herkullista omenapullaa lohtuherkkuna

Tästä ei pullainen omenapiirakka parane

On se niin haikea mieli, kun mökin ukset suljetaan, veneet nostetaan talviteloille ja autolastillinen säilöttyjä marjoja, sieniä ja kasviksia muiden ruokien ja romppeiden kera suuntaa kohti kaupunkia.

Hieno sää suosi viimeisiä päiviä mökillä ja Ahtikin oli erityisen suosiollinen. Niinpä pakasteessa on nyt roppakaupalla muikunmätiä ja siikaa, fileinä sekä kokonaisena.

Kelpaapa vitkin loppuvuotta nautiskella

Harmaa marraskuun aamu, tyyni Saimaan pinta ja hiljaisuus, 

oisko muusta enää väliäkään

Ja vain hetki, kun sakea räntäinen lumisade peitti koko maiseman,
mieletön tunnelma

Ja muutaman hetken päästä avautui maisema uudestaan hienoinen lumiharso ympärillään

Kaupunkilaistuskaa ja jauhopaljoutta päätin purkaa omenaisella pullalla.

Hesarin ruokatorstain ohjeissa oli jonakin syyskuun hetkenä ruokatoimittaja Sanna Kekäläisen ohje pullaisesta omenapiirakasta. Tein sitä silloin heti. Omenapulla oli se niin mukavan makuusta, että tein sen uusintana.

Tässä kuvaus paistoksesta osittain Sanna Kekäläisen ohjetta mukaellen.

Tein pullataikinan, tällä kertaa vain 2 dl nesteeseen. Laitan nykyään aina taikinaan mantelijauhoja korvaamaan osan vehnäjauhoista ja reilusti kaardemummaa. Munan jätin kokonaan pois.

Kun taikina oli noussut n. 40 minuuttia kaulin taikinan ohueksi levyksi ja levitin päälle pehmeää voita ja kanelisokeriseoksen. Kanelia käytän aina runsaasti.

Käärin taikinan rullalle ja leikkasin ohuita, reilun sentin levyisiä kieķoja.

Ladoin kanelikiekot leivinpaperilla vuorattuun pyöreään vuokaan

Korvapuustikiekkojen kohotessa kuorin ja lohkoin omenat, lohkoja saa olla runsaasti
Lopuksi ladoin ne pullakiekkojen päälle

Ja omenoiden päälle vielä mantelijauhosta, sokerista ja voista nyppimäni muruseos

Paistoin piirakan 200 asteen lämpötilassa 40 minuuttia. Loppupuolella paistoaikaa laitoin leivinpaperin vuo'an päälle, jottei pinta ruskistuisi liikaa.

Vieläkin leijailee kotonamme omenan ja kanelin taivaallinen tuoksu, pala toisensa jälkeen hupenee. Loput pitää kiidättää pakkaseen, muuten ähky on vieraanamme.

Ja muistoihin jäi kuva, kun saarimaisemamme lipuu niemen katveeseen.

Mukavaa marraskuuta kaikille täältä kerroksista

Kiikkutuolista

YK:n perustamisen 71-vuotispäivänä.

Ohos, mitenhän tässä näin kävi? Suunnittelin ja suunnittelin, mielessäni kirjoittelinkin tekstiä blogiini. Tässä sitä nyt ollaan. Lokakuuhan vierähti ohi yhdellä hujauksella. Erilaiset mielenpurkaukset, ruokakokeilut tai vain arkielämä lokakakuisella saarella ovat  jääneet aikeeksi kirjoitella blogiini.

Huomaan vuosi vuodelta, miten paljon vähemmän saa aikaan. Moni aie jää tasolle, tuokin pitäisi.... Puhumattakaan tuosta iän ikuisesta sitku...

Toisaalta lokakuu on perheessämme sellaista menemis- ja tulemisaikaa, aina laukku joko valmiina lähtemään tai odottamassa purkamista. Ei kiva. Kuitenkaan sitä ei voi olla lähtemättä eikä tulematta, saahamatta kaupunkikodin ja kesäkodin väliä. Helppoahan tämä reissaaminen on verattuna työaikaiseen 300 km välimatkaan tai tähän nylyiseen 50 km matkaan.

Tänä aikaisena aamuna istuskelen kaupunkikodissa pöydän ääressä, odottelen aamun valkenemista, miehen heräämistä ja aamukahvia. Katselen kaupunkipölyn likaaman ikkunan läpi kadun toisella puolella liehuvaa Suomen lippua, katuvalon kirkastamia syksyisiä poppeleita ja kuuntelen liikenteen kohinaa.

Menetteleehän se tämäkin

Mutta se kiikkutuoli. Ostin muutamia vuosia sitten itselleni mökille kiikkutuolin, aika hirvityksen, tyyliin sopimattoman ja muutenkin vähän tekohenkisen kiikkutuolin. Mutta, niin pirun hyvä istua ja oikeamittasuhteinen neulomistuoli. Mitä sitä muuta sitten kannattaa havitellakaan. Olen ihminen, jolle yleensä esteettisyys menee käytännöllisyyden edelle, jos pitää valita. Tässä kiikkutuoliasiassa olen toiminut kyllä päin vastoin.

No mutta tässä tyylittömyyden tyyssijassa istuskelen illat pitkät, nehän ovat pitkät mökillä, kun ulko valaistuksena on vain pihavalot, wattimäärältään ihan muuta luokkaa kuin kaupunkivalot. Minulle neulomishimoiselle ihmiselle ulkopimeydestä ei todellakaan ole mitään haittaa.

Nyt kun, ei sit kun....

Viimeiset porkkanat ja punajuuret on nostettu mullasta

Tomaattiviipaleet pakastettu

Omat ketsupit tehty

On aikaa istuskellakin mukavasti kiikkustuolissa ja ottaa erilaisia haasteita itsellensä.

Vaikka olen neulonut paljon, sukat ja lapset nykyään pravuurina, tulee polttava tarve uudistua näilläkin saroilla. Niinpä elokuisena päivänä istuin käsi näippäinten päällä, valmiina ilmoittautumaan Villeimmät villasukat -kurssille kansalaisopistoon. Onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään kursseille.

Ja haasteissahan löytyy. En ole mikään pitsi-ihminen, vaikka arvostankin kovasti näitäkin sukan tekijöitä. Päämääräkseni kursseilla asetin monimutkaisten kirjoneuleiden, mielummin vanhanaikaisten mallien tekemisen sekä erilaisten kuviomallien ohjeiden "piirtämisen" ja silmukoiden laskemisen. Opettajamme on hyvä, kiitos Hannalle vain kärsivällisyydestä.

Muutaman kevyemmän neulemallin jälkeen

Tästä kuvasta se alkoi

Välillä kovastikin manaillen alkoi pikkuhiljaa kuviot avautua

Haasteena oli kuitenkinmsaada toinen sukka saada saman kokoiseksi ja muutenkin samanlaiseksi
(Malli mukaeltu Rakas Villasukka - kirjan ohjeesta)

Kylläpä ne melkein tulivatkin. Tarkkasilmäiset vaietkoon.

Nyt on sitten nuorisolle tulossa toiveittensa mukaiset lonkerosukat, itsepiirrretyin kuvio-ohjein.

Välillä on palattava näihin helpompiin.

Onpa mukavaa olla tällaisella kurssilla, hyvä ryhmä, yhteiset asiat ja sosiaalisesti ryhmäytynyt porukka, työ ja huvi samassa paketissa.

Kiikkutuolissa mietin paljon elämän menoa ympärillämme olevia katastrofeja, sotia, onnettomuuksia, valtapeliä ja politikointia. Mutta myös ihania asioita perhettä, ystäviä, makuelämyksiä tai vaikkapa muikun mätiä, kaikkea ajankohtaista.

Kaikelle toivoisi olevan sijaa mietteissä, kuten

Syksyiselle heinätupsulle

Kirkkaalle syysillalle

Monimuotoisille Saimaan laineille

Ja nämähän ovat kaikki itsestä kiinni.

Hyvvää YK:n päivää ja alkavaa viikkoa!

Oodi syksylle

Olen selkeästi syksyn ihmisiä, vaikka syksyn myrskyisät ilmat saavatkin minut välillä pois tolaltani. Jotenin kuitenkin näin syksyisin herään henkiin.

 Tämä, lokuun 2. päivä on ollut syksypäivistä mitä ihanin, täydeltä terältä aurinkoa ja tyyntä.
On lopun sadon korjuu aika, paitsi osa porkkanoista muhii saavissansa, punajuuret pullakoituvat laatikossansa ja yllätys kurkut venyvät ja pulskistuvat laiturikasvareissa. Kasvari sanaa olen nyt opetellut käyttämään, kuvaa mielestäni parhaiten laatkkoa, jossa on lasit etureunassa, puutarhamuovit kolmella sivulla, joka seisoo tiukasti pultattuna isolla laiturillamme. On sitten mikä tahansa nimeltään niin satoisat häkkyrät ovat ne tänä suvena olleet.

Mennyt syyskuu, ihana syyskuu,  joka tarjosi täydeltä laidalta meille saarelaisille mukavia hetkiä.

Satoisia ja kauniita metsän antimia

Mukavia pieniä luonnon muokkauksia

Tai hätkähdyttäviä luontomonumenttejä

Aamu-uinnin mystisyyttä

Iloa kun sumu hälvenee saaren ympäriltä

Hentoja aamukasteen esiin nostamia "keijukaisia" varvikossa

Viime hetkien kanttarelliloistoa

Yksin värjöttäviä mustikoita lehdettömissä varvuissansa

Kauneutta vaikka syksyroskaisuutta  polulla huussiin

Entä sitten, kun sytytät tulen takkaan

Ja

Otat kutimen käteen

ja

nautit hiljaisen tulen rätinästä.


Nauttikaamme ympärillemme katsellen myös lokakuisista päivistä.

Lampaankääpäleikkeet mantelikuorrutuksella

Maittavaa lampaankääpä ollos hyvä!

Tänä syksynä ei herkkujen määrää kannata valitella. Lähimetsään piipahtamalla löytyy herkutteluaineita mielin määrin. Ensin olivat mustikat, sitten sienien kirjo ja nyt suuren suuret puolukkamättäät houkuttavat hamstraamaan marjojansa talven varalle.

Riemullista on ollut syksyn eri sienilajien runsaus, sellaistenkin, joita muina vuosina on saanut etsiä suurennuslasin kanssa. Yksi tällainen on mustavahakas. On niin mukavaa ajatella, että mustavahakasta on nyt pakasteessani talven herkkuhetkiin.

Loraus puolikuivaa valkoviiniä antaa sienikastikkeelle hienostuneen maun

Lampaankääpä on yksi perheemme herkkusieni. Pakasteeseen siitä ei mielestäni ole, onnistun ainakin useasti saamaan kumimaisia kääpäpalasia pakastetuista sienistä. Joten syödäänpä tuoreena tai makeaan etikkaliemeen säilöttynä. Tänä syksynä kuivatin hieman lampaankääpää kokeilumielessä.

Mantelijauhoissa pyöritellyt lampaankääpä pihvit ovat ehdoton suosikkimme. Kyseinen ohje oli melkein unohtunut monien huonojen lampaankääpäsyksyjen jälkeen. Onneksi nuorempi polvi muistutti, tällä kertaa ystävä.

Kaikissa yksinkertaisuudessaan tein näin.

Peratuista, tuoreista sienistä poistin kannat ja muotoilin käävät muutenkin pihvin mallisiksi. Pyörittelin sienileikkeet mantelijuhossa, johon lisäsin suolan ja valkopippuria. Paistoin pihvit voissa rapeapintaiseksi. Tärkeää on, että sieni kypsyy myös sisältä, ei siis kannata paistaa tulikuumalla pannulla, jottei mantelijauho pala pahan makuiseksi sienien pinnalla.

Mehevä sisältä ja rapsakka pinnalta takaavat herkullisen pihvihetken.

 Vasemmalla lampaankääpäpikkelisä ja oikealla hillottuja kanttarelleja

Poistetuista hyvälaatuisista kannoista ja loppusienistä saa talvellakin maittavaa

kääpäpikkelsiä

Viikko se on taas yli puolenvälin vierähtänyt, joten on aika toivotella

Hyvää loppuviikkoa!