LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

tiistai 25. maaliskuuta 2014

KESÄÄ ODOTELLESSA

Varma kevään merkki on kun saa yrtit viihtymään ikkunan lähellä ilman, että ne tunkee jääkaapin vihanneslokerikkoon.



Takana oikealla ei suinkaan ole yrtti vaan jouluruusu,
 joka sinnittelee hengissä, jotta pääsisi oikean mullan makuun.

Toivottavasti kesän alussa, ilmojen lämmetessä, on instrumenttivaunullinen (muistoja töistä) täynnä erilaisia hyviä yrttijuuria.

Muuten, tämä kevättalvi kun on mitä on, ei saarimökkiläiset enää saarelle turvallisin mielin pääse. Luovutin sovinnolla. Mies haaveili ja haaveilee vielä pääsystänsä mökille. Uhkasin kuitenkin riimuilla kiinnittää hänet kotipöydän jalkaan.
No en kyllä ihmettele miehen hinkua. Yksi kevään loisto kun uhkaa jäädä kokematta. Mökillä viihtyy vuodesta toiseen iso kliivia, joka pienestä kaksilehtisestä kasvista on kasvanut lähes 30 vuoden aikana valtavaksi puskaksi, kaikista harvennuksista huolimatta. Totuttuun tapaansa työntää kasvi useampia valtavia kukkavanoja, jotka varmasti ehtivät avautua jahka jäät Luonterilta sulavat.



Lähes 30-vuotias vanhus




Avautuvia kukkavanoja oli ainakin seitsemän. 
Yhdestä lehtirykelmästä (mikähän on virallinen nimi?) työntyy peräti kaksi kukkavanaa.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

PORKKANAKAKKU - SE EPÄONNISTUNUT VERSIO


Ei voi paljon ulkonäöllä kehuskella, maku kuitenkin oli niin täydellistä, ettei tarttenut roskikseen laittaa.
No, joka tapauksessa, jääkaappiimme oli kasautunut eräskin määrä porkkanoita, joten päätin tehdä porkkanakakkua. Joku meni pieleen, kun ei kakku kasassa pysynyt, oli lusikalla syötävää kuohkean mehevää murskaa. Näillä aineilla tein.

PORKKANAKAKKU
4 porkkanaa raasteena
3 kananmunaa
2, 5 dl ruokosokeria
2, 5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
3 tl kaardemummaa
1 tl luonnon vaniljaa tai 2 tl vaniljasokeria
0, 5 tl merisuolaa
2 rkl öljyä

Munat ja sokeri vaahdoksi, kuivat aineet pyöritellään joukkoon ja lopuksi porkkanaraaste öljyn kanssa joukkoon. Paistetaan 180 º n. 40-50 min.

Tuorejuusto kerma tomusokeri -pinta jäi tekemättä kun arvelin murskan syömisestä tulevan mössömäisen sotkuista. Tekee kun uskaltaa. Yritän tehdä toistekin jos vaikka pysyis kasassa. Niin ja vinkkejä kaipaan mitä pitäisi toisin tehdä.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

BROILERIA KAHDELLA TAVALLA

Synkkänä avautui tämä Naisten päivän aamu mökillä. Vaikka myrsky paukutteli rakenteita kaiken yötä, oli aamun avaus kuitenkin aika tyrmäävä näky.



 Rullaverhot ylös ja ......


Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kun mies ja lapsenlapsi I olivat potkurilla potkuttaneet uuden lietemme saarelle,  sähköinsinööri käyttökuntoon asentanut ja liesi tehdasjäänteistä puhdistettu, pääsin kokkailemaan uutukaisella uunilla.


Aika söpö, vai?

Ruokashoppailuni suurimpia harrastuksia on etsiä, mitä viimeinen päivä tai parasta ennen -valikoima milloinkin tarjoaa. Löytöjähän sieltä useastikin löytää. Vaikkakin pakasteet ovat lähes pullollaan lihaa, kalaa, sieniä, marjoja ym, tarttuu aina joku houkutus mukaan. Perjantaina ostoskärreihin livahti 700 g paketti arkibroilerifileitä. Punainen hintalappu kun ilmoitti hinnaksi 2, 99 euroa niin eihän sitä voinut hyllyllekään jättää. Kahdelle hengelle kaksi erilaista ateriaa, ei voi sanoa hinnan kiroissa olevan.

APPELSIINIBROILERIA FENKOLIPEDILLÄ
2 kpl luutonta broilerin rintafilettä
2 appelsiinia
suolaa
1 dl appelsiinituoremehua
fenkoli
tuoretta timjamia
valkosipulin kynsi
voita ja pippuria

Murskasin kaikista valkoisista retaleista vapautetun appelsiinin mehuineen astiaan. Appelsiinien sekaan lisäsin suolan, silppusin puolet timjamista sekaan ja murskatun valkosipulin. Tähän mehukkaaseen mössöön kääntelin broilerinfileet muhimaan jääkaappiin pariksi tunniksi.
Voideltuun uunivuokaan pohjalle ohueksi leikatut fenkolisiivut, suolaa hivenen sekaan ja appelsiinibroilerimössö fenkolipedille ja appelsiinimehu joukkoon. Päällimmäiseksi lisäsin toisen appelsiinin lohkot, loput timjamista sekä pinnalle mustaa pippuria muutama nokare vielä voita päällimmäiseksi. Nämä filepalat olivat melko isoa, painelin ne uunivuoassa syvemmälle fenkolisiivujen joukkoon kuivumisen estämiseksi. Sitten vain uuniin 200 º n. 50 min. Lopuksi laitoin grillivastuksen päälle, jolloin filepalat saivat mukavan värin pintaansa. 



Näin appelsiinien aikaan mainion makuinen paistos ja
ILMAN SIPULIA (yksi valkosipulikynsi suotakoon)


BROILERIKEITTO A LA KAMALANSAARI
(Saaremme on todella yksi pieni saari Kamalansaari -nimisestä saariryppäästä)

Tämä ohje on taas laitettava sanaryöppymuotoon koska tarveaineet olivat enemmän ja vähemmän mitä sattui olemaan kaapissa -tarvikkeita.
Silppusin neljän varsisellerin varren ja laitoin ne kuullottumaan kattilaan voiöljyn sekaan. Lisäsin silputun isohkon suippopaprikan ja inkiväärisuikaleita, olisiko ollut sellaiset kolme ruokalusikallista sekä ripauksen chilisilppua, suolaa, porkkanasiivuja ja mustaapippuria. Hiukan kuullottuneiden kasvisten joukkoon kaadoin litran verran kananlientä yhden palsternakan pilkottuna ja tietysti lipstikkaa. Keiton sekaan vielä erikseen pannulla ruskistetut broilerin palaset ja annoin hautua 20-30 minuuttia. Lopuksi valmiin keiton päälle rouhittua persiljaa. Keitto jäi tarkoituksella paksuhkoksi, runsas kasviksiseksi keitoksi.




Toivottavasti on hyvää, keitin tämän jo valmiiksi 
muuta ruokaa valmistellessani







keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

HARMIA JA HYVÄÄ MIELTÄ

Ajattelin kirjoitella vielä parista lähiajan tapahtumasta. Toinen hyvin hoidettu positiivinen tapahtuma.

Jaa, mutta toinen kyllä vähän harmittaakin ja aiheuttaa erilaisia järjestelyjä ja ponnisteluja, ei niinkään minulta vaan mieheltä.

Päivänä muutamana laittelin ruokaa kotonamme, kiroillen taas kerran melko uutta induktioliettämme. Iso paistinpannumme ei jaksa kuumentua, eikä paistaa ruokaa tasaisesti, vaan on pyöriteltävä laidasta toiseen keittoalueella. Sitä siinä manaillessani mies rupesi tutkimaan paistostani ja huomasikin, ettei pannun pohja ottanut joka kohdasta lieden pintaan, vaan oli selkeästi keskikohdaltaan kupera. Niin oli, totesin itsekin.
Paistin pannumme on Swiss Diamond, jolla on ikuisuustakuu, joten reklamoin tästä maahantuojalle.
Olin suunnattoman iloinen Mastermark Brandin toiminnasta. Lähettämäni pannu tarkastettiin välittömästi, todettiin vika ja kolmen päivän päästä oli uusi pannu kotona. Kannattaa vilkaista, mitä kaikkea on tarjolla www.mastermarkbrands.fi.



Nyt paistaa pannu tasaisesti.


Se harmitus sitten. Mökkimme sähköliesi sanoi sopimussuhteensa irti. Vähän sitä oltiin uumoiltukin, kun tuppasi uuni kuumenemaan ulkoa enemmän kuin sisältä. Levyn kun laittoi päälle, kuumeni lieden kansi yhtä kuumaksi kuin varsinainen levy. Ja sitten se lakkasi toimimasta koko hökötys. Saaressa kun ollaan, ei niin yksinkertaista ole näiden painavien esineiden edestakainen kuljettaminen. Kun tämä talvi on tällainen ja jään pinta on mitä on, kuljetus tapahtuu POTKURILLA. Niinpä mies ja lapsenlapsi läksivät juuri operaatiota suorittamaan. Saas nähdä miten onnistuu. Erillinen kysymys on, uskaltautuuko sähkömies jäälle. Joten palaillaan asiaan.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

SINISIMPUKOITA MÖKKIMAISEMISSA



Riemullista ja pelokasta mökkimatkailua

Onneksi on aikoinaan jo keksitty nämä jalkakelkat, potkurit siis. Tällaisissa olosuhteissa ei oikein moottorikelkalla saarelle pääse, autollakin ajo hirvittää. Mutta ihmiskoneella toimivat kulkuvälineet kiitävät vallan vimmatusti liukkailla jäillä eteenpäin. Potkuriin saa hyvin kassit ja nyssäkätkin pakattua, varsinkin näin vuosien harjoittelun jälkeen. Kaiken muun tarpeellisen lisäksi, annoimme kyytiä tällä kertaa myös sinisimpukoille, jotta saunan jälkeinen herkuttelunautinto olisi täydellinen.

SAIMAALLA SÄVELLETYT SINISIMPUKAT - sipulittomat

Puhdistin noin kilon verran sinisimpukoita (eläviä)
Kuullotin ison kattilan pohjalla öljyssä puolikkaan fenkolin, palasen miedosta chilistä sekä porkkanan rouhean raasteen. Sekoitin joukkoon 1 ruokalusikallisen tomaattipyrettä. Annoin muhia fenkolisuikaleet kypsiksi.
Lisäsin ruokalusikallisen voita, 1, 5 dl valkoviiniä, 2 dl kalalientä ja pienen ruukullisen tuoretta timjamia. Annoin kiehahtaa.
Poreilevaan nesteeseen huljautin simpukat kiehumaan. Lorautin 2 dl kuohukermaa päälle. Odotin kunnes liemi rupesi uudelleen kiehumaan,  kääntelin kauhalla muutaman kerran pohjia myöten ympäri ja annoin kiehua n. 5 min. Kattila pois liedeltä, lisäsin desin verran persiljasilppua ja annoin vetäytyä 10 minuuttia.


Huumava merellinen tuoksu levisi Saimaan rannan mökkiimme

Hyvää valkoviiniä, vaaleaa leipää, kynttilöitä ja rikkumaton hiljaisuus!
Mitä muuta voi ihminen toivoa?