Loppiainen, joulun loppu. Kynttilät ovat pikkuhiljaa palaneet loppuun. Jouluvalojen paristot hiipuvat ja joulutähti sammutettu. On aika uusien mietteiden.
Toisaalta tässä loskaisen sumuisassa säässä voisi noita jouluvalojakin vielä leimuuttaa. Äitinikin poltteli joukukynttilöitä aina Nuutin päivään saakka, joten mikä ettei. Äidilläni oli tapana viettää ystäväpiirissänsä syntymäpäiviään ja päivänsä kun oli tuo Nuutin päivä, oli varmaan mukavaakin nauttia joulun viimeisistä tunnelmista. Paas katsoen saanko tänä iltana heivattua joulun meidän huushollista pihalle.
Onneksi ei ollut kuusta. En edes sanaallakaan pihahtanut koko kuusesta. Meillä on kuusesta lähes koko avioliiton ajan (reilut 46 vuotta) käyty jonkinsorttista kalapaliikkia. Mies ei tykkää koko havukarahkasta, venkoilee aina sen hankkimisesta. Hakenut on lopulta, kun olen sitä vaatinut. Kuusi, joka meille on tuotu, on todennäköisesti ollut kuusikauppiaan rumin. Ei sellaista hinnan takia ole ostettu, vaan toivossa, ettei ensi vuonna tarttisi kuusta hankkia.
Tänä vuonna ei tarttenut. Viime vuoden kuusi oli niin harvaoksainen ja touspuoleinen, että vieläkin näen painajaisia mokomasta karahkasta.
Se siitä joulusta, valoa kohti ollaan menossa. Tärkein lukeminen päivälehdissäkin näköjään keskittyy päivän pituuden seuraamiseen. Pitenee se, ensi viikolla aurinko ilmestyy jo Ivalossakin. Jos nyt sumun seasta mitään näkee, kuitenkin valoisuutta kohti ollaan menossa.
Mietiskelin tässä tähelankoja neuloessani hiukkasen näitä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Nyt kun eduskuntalaitoksemme on lomalla, eikä lehdet täyty kaikilla jonnin joutavilla poliittisilla jaarituksilla, jää aivoille tyhjää tilaa pohtia omia ajatusväläyksiä.
Meillä on Suomessa jo yli kaksikymmentä vuotta kehitetty omaishoitajan asemaa, laadittu ja muutettu tähän kuuluvaa lakia ja asetuksia. Uusi työryhmäkin on taas, ties monennenko kerran, perustettu pohtimaan omaishoidon kysymyksiä. Hitaasti ja varmasti eteenpäin on menty, joskin paljon on vielä parannettavaa, sitä ei varmaan kukaan kiellä.
Entäs sitten tämä omaistyöntekijän rooli? Kotiäideistäkin puhutaan jonkin verran, heidän arvostustaan yritetään korostaa ja kohentaa.
Mutta kukakohan nostaisi äänensä kuuluviin tällaisen eläkeläisen, ei enää äidin, vaan täyspäiväisen kodinhoitajan roolin, joka tiskaa, pyykkää, siivoo, kokkaa, shoppaa, maksaa laskut, huolehtii tulemiset ja menemiset, vastaa kodin tekniikasta, ratkuttaa tekemättömistä töistä, päsmää vika paikkaan pistetyistä tavaroista ja vielä kaiken lisäksi yrittää hymyillä ja olla murjottamatta.
Kysynpähän vain, kun tässä on joulut vietetty, vuoden vaihde vaihettu, loppiais-päivä kääntymässä iltaan ja miehen iltapäiväkuorsausta kuunneltu.
Mutta mitäs näistä mietteistä, kun on kuitenkin aikaa ja halua tälle mieliharrastukselle joten
Eilen Tein -blogin innoittamana
tähelankasukat hyvää vauhtia valmistumassa
Ja hempeyttä kerrakseen lapsi I:lle, kunhan
ehtii töiltänsä luonamme käväistä
