AHVENRULLIA

Oi tätä syksyä, voiko parempaa olla. Luonto on niin häkellyttävän kaunis. Tyyntä, aurinkoa, aamusumua ja orastavaa ruskaa.

Välillä on lähdettävä kaupunkiostoksille

Mutta eihän se tällaisessa aamumaisemassa haittaa. Ihanaa on putkutella Aune-veneellämme autorantaan.

Vaikka osa ruukuissa kasvavista perennoista olenkin nyt siirtänyt maahan talvehtimaan, loistaa saostuskaivon kansi kesäisessä asussaan, siis 17 pvä syyskuuta.

Ei henno vielä tuhota tätä näkymää.

Yrttejä kuivuu kuivurissa, uunissa ja jääkaapin "pankolla"

Omat porkkanat ovat vähän muotopuolia...... ah niin makoisia.
Nää porkkanat kasvoivat muovisaavissa,  sellaisessa mitä rakennusmiehet käyttävät. Reiät vain pohjalle ja haketta ja multaa. Siinä ne kasvattivat itsensä.

Ja mansikka kukkii ja jaksaa vielä marjansakin kypsyttää. Tänään saatiin miehen kanssa molemmat mansikkamme.

JA KALAAKIN TULEE

Tänään tein ahvenrullia. Googlasin erilaisia ohjeita ja päädyin Kotikokin ohjetta muunnellen ahvenrulla kokeiluun.

Levitin ahvenfileet leikkuulaudalle

TÄYTE RULLILLE

Piparjuuri tahnaa

Runsaasti tillisilppua

Reilu ruokalusikallinen tuorejuustoa

Ripaus suolaa

Chili-lime maustetta

Levitin tahnan fileille, käärin rullalle ja coctailtikuilla rullat kiinni

Tykkään tästä venäläisestä piparjuuritahnasta

Paistoin kääryleet kuumassa pannussa ja kunnon voissa

Maustoin kerman ripauksella kalaliemikuutiota, chili-limeä ja mustaa pippuri ja kaadoin kalarullien päälle. Annoi  hautua sen aikaa, että paistolämpömittari näytti kalarullan lämmön 50 º.

Pyttipannun tyyliin tehdyt perunaporkkanakuutiot ja oman kasvilaatikkokurkkujen hörskykurkut - eikä sitten muuta tarvitsekaan. 

AHVENHERKKUJA

Nyt onkin hyvää aikaa kirjoitella viime aikojen tapahtumista. Istun junassa matkalla kotiin, muutaman päivän Helsingin vierailun jälkeen, happihypyllä, kuten sanon näitä irtiottoja kotioloista. Onneksi lapsi II:lla on valmistunut piharakennus, siellä voi äiteekin yöpyä rauhassa pari yötä. Helsingissä saa frisyyrinsä kuntoon, kokee päällekäveleviä ihmisiä ja saa nauttia kunnon sushi-ateriasta. Täälä kertaa kiertelin myös Habitare-messuilla lapsi I:n kanssa. Nyt siis virkistyneenä, mutta ah niin jalattomana kohti kotia.

Mutta kaloista.
Kun on kalamiehen nainut kauan sitten aviomieheksensä, niin  on kalastajan vaimo lopun ikänsä, halusit sitä tai et. Aina on oltava valmis loihtimaan jotain "hyvää" tuoreesta kalasta.
Joskus olen kurkkua myöten täynnä muikkua ja haukea, silti on suuri ilo, kun verkosta nousee kunnon köriläitä ahvenia. Ahvenparvi kohtasi päivänä muutamana meidänkin verkkojatan ja ahvenpoloiset jäivät pyydyksiimme.

Toistakymmentä ahvenkörilästä repi vanhan verkkomme riekaleiksi.

Ahvenet painoivat  parinsadan gramman ja reilun puolenkilon välillä, siis isoja ahvenia.

Mies verestää ahvenet heti ja laittaa ne kylmään veteen hetkeksi

Ahvenen sydän pumppaa veren pois ja ahvenfileestä tulee kirkas, eikä veren maku imeydy kalan lihaan.

Veret pumppautuvat kylmään veteen

Muutama ahven jätettiin kokonaiseksi niin, että kiduksien kanssa mies veti sisukset pois ja ahvenen vatsa jäi umpinaiseksi, eikä ahvenia suomustettu. Nämä ahvenet savustettiin. Kyllä iso savustettu ahven on aivan huippu hyvän makuinen, totesin itsekin.

Lopuista kaloista mies fileroi hienoa, isoja, valkoisia ja paksuja ahvenfileitä.

Nautinnollinen ruoka syntyi ahvenfileistä, kanttarelleista ja sitruunakermavoi -kastikkeesta.

Paistoin kokonaiset kanttarellit pienen pieneksi hakutun pekoonin kanssa.

Nostin rapeat sienet syrjään.

Paistoin ahvenfileet hyvän ruskeaksi, kummaltakin puolelta  vahtien, ettei fileet s kuivumaan.

Pikkukasarissa tein kastikkeen; hieman kalalientä (ahvenen perkuujätteistä, ruodoista), puolikas sitruunan mehu, muutama raastimen veto sitruunan kuorta, mustaapippurirouhetta ja kermaa. Tarkisti  suolan. Kaadoin kastikkeen fileiden päälle.

Lopuksi nostelin kanttarellit koko komeuden päälle hyppysellisen tuoreen timjamin ryydittämänä.

HERKULLISTA!

Kukkakaalimuhennos ja hunajaiset porkkanalohkot lisukkeena toimivat aina takuu varmasti. Niin ja valkoviini. Sakasalainen Anselmann on tätä nykyä valkkarisuosikkini.



Ympäröivästä luonnosta vielä tähän loppuun.

Sumu kietoi saaremme eräänä aamuna harsoiseen syleilyynsä.

Oli aavemaisen hiljaista ja tyyntä.

Naapurin vene verkoilla oli aavemainen näky

Kunnes tuuli hivenen löyhäytti puun lehtiä

Ja kaunis syysaamu alkoi kuoriutua esille.

SIENIÄ, SIENIÄ JA MUUTENKIN SATOISAA SYYSKUUTA

Ihan ensimmäiseksi, ennenkuin pääsen oikeeseen asiaan, pikku pohdintojani nykymenosta.

Poikkesin sattumalta kotikaupunkini "sekatavarakauppaan". Kaupassa on myynnissä erilaisiin askarteluihin ja kädentaitoihin liittyviä tarvikkeita ja työkaluja. On myös neulelankoja. Kuinkas sattuikaan, tarjolla oli hyvällä alennuksella sukkalankoja, ilmeisesti jäämä värejä, mutta Marisukkatarpeisiin kuin varta vasten kerätty. Valikoin kahdeksan  kerää erivärisiä, herkullisia värejä ja olin enemmänkuin tyytyväinen. Kunnes....maksoin kassaneidolle ostokseni. Myyjä kysyi, haluaisinko langat pussiin. Juu halusin. Neito työnsi rahisevaan pieneen pussiin lankakerät ja ojensi pussia minulle. Pussi maksaa sitten 20 senttiä, totesi myyjä. Mitä hittoa, pussi, johon ei langat kunnolla mahtuneetkaan vaan pulpahtivat lattialle, kun tyrmistyneenä kääntelin pussia kädessäni. 20 senttiä, pussista, joka toi laadullisesti mieleeni naapurimaamme kauppapussit 70-luvulta. Pyysin neitoa käärimään langat pakettiin, ennen vanhaseen paperikääreeseen. Eihän nuori myyjä rukka ollut ikinä kuullutkaan paperikääreistä, puhumattakaa  pakettinappuloista. No maksoin 20 senttisen, kirosin mielessäni sekä torjuin jyrkästi myyjän ehdotuksen liittyä kaupan kanta-asiakkaaksi. Tärkeä oppi oli, kanna aina kymmenkunta kassia mukanasi, ettei tarvitse villalankoja ja toriostoksia laittaa samaan kassiin. Siirryin myös takaisin reppumuotiin. Reppuunhan sopii useampi kangaskassi.

No nyt on pulinat pulistu. Kassi muoti uudistettu ja päästään asiaan.

Ensiksi sienet.

Kanttarellisatoa riittää edelleen.

Kanttarellipasta, -risotto ja rapeaksi paistetut kokonaiset kanttarellit ovat tuoreista kanttarelleista tehtyinä perheen suosikkia. Mutta talven herkuiksi valmistetut hillotut kanttarellit ovat ylivertaisia. Näistä ohje aikaisemmassa postauksessa. Nyt lisäsin vielä siemenettömän chilin keittovaiheessa, hivenen särmää antamaan säilykkeeseen. 

Sitten kerättiin herkkutatteja,

Ihanoita, kuten lapsenlapsi I pienenä sanoi

Osan tateista kuivasin

Purkkiin ja pimeään

Tänä syksynä hemmotellaan ihanilla voitateilla.

Kermaiseen tattimuhennokseen tilkka madeiraa ja hyppysellinen tuoretta timjamia ja voi miten juhlavan makuinen muhennos onkaan.

JA SIENIMETSÄSTÄ LÖYTYI AARTEITA

Tähän aikaan vielä täydellisiä mustikoita ja runsaasti

Mustikkahilloon saa uutta aromia kun lisää sitruunan mehun ja raastetun sitruunan kuoren keittovaiheen lopussa hilloon. Muuten hillo, aika hassu nimi - hillo. Jään joskus mutustelemaan näitä yksittäisiä sanoja tai sanontoja - hmm, yllin kyllin.

No edelleen. Sitten vuorossa omenat. Onneksi siskon pojalla on runsastuottoinen ja maan makoisin omenapuu.

Kahden täpöpäyden ISON Ikean kassin kanssa tultiin mökille

Loistavalla Clas Ohlsonilta ostetulla omenasorvilla homma luisti.

Sosetta ja rinkuloita syntyi pakkaseen vinhaa tahtia.

Välillä syötiin lammaskaalia vaikka ei lampaanliha eikä kaalit omia saaliita ollutkaan. Herkullinen lammaskaali syntyi Putkisalon kartanon karitsanlihasta. Pataruuan maustoin poikkeuksellisesti chili/lime-mausteseos. Limen kirpakka maku taittoi mukavast lampaan lihan rasvaisuuden. Pataan käytin karitsan kylkipalat, ne luiset ja kovin rasvaiset. Keitän kylkipalat ensin juuresmausteiden kanssa, jäähdytän kylmäksi ja kuorin rasvat ja luut pois. Näin jää jäljelle makoisa ja pehmyt karitsanliha.

Juttua syntyisi vielä lisää. Eihän kukaan kuitenkaan viitsi lukea pitkiä höpinöitä, joten jääköön toiseen kertaan. Vielä on läpikäymättä varsinkin kalajutut.