KARITSAN MUNAISIA SINAPPIKASTIKKEESSA

Monien mielestä kuvottavaa ruokaa ovat sisäelimet. Ei meidän pikkuperheessä kuitenkaan. Huippu makuelämyksiä saa karitsan maksasta tai munuaisista. Ovat myös edullista ruokaa.

Ollaan oltu miehen kanssa vähän alavireisiä jo jonkin aikaa. Ikävät ystävien kuolemat, omat pikkusairastelut, arkihuolet lapsista ja lapsenlapsista kummasti aina kietoutuvat saman aikajanan ympärille. Mutta tällaistahan elämä on. Asiat tulevat ja menevät omaa latuaan.
Mielenrauhan ja positiivisen asenteen eteen kannattaa uurastaa. Jo muinoin intiaaninaiset tekivät neuletöitä helpottaakseen stressiänsä ja pelkojansa sillä aikaa, kun miehet olivat pitkällä metsästys- tai sotaretkillänsä. Näin huomaan tämän toimivan itsellänikin. Sukkia , lapasia, säärystimiä syntyy roppakaupalla. Ja helpottaa. Mielikin piristyy, kun voi ihailla kättensä töitä, olla oikeesti hyvillä mielin, vaikka kuinka mielensopukoissa nävertää. Nuorena likkana muistan soittaneeni pianoa, vähäisillä taidoillani, kun oikein sen aikainen maailma mätti lunta tupaan.

Tässä "pikkuminiän"  kanssa pohditaan kumpi väri on parempi

Se neulomisista. 

Ruoka ja ruuanlaitto on meidän perheen intohimo. Vähän joskus laiskottaa ja tympäisee. Luonnollista varmaankin. Meillä syödään kaksi lämmintä ateriaa päivässä miehen diabeteksen vuoksi. Vaikka kuinka yrittäisit rationalisoida ruuan laittoa, välillä kuitenkin tuntuu, että NYT RIITTÄÄ.

Mutta sitten herkkusuuhimo nostaa päätään ja taas kokkaan intohimoisesti.

Nyt tehtiin karitsan munuaisia seuraavasti.

Karitsan munuaiset

meille kahdelle

3 kpl karitsan munuaista, poistin munuaisten päältä kalvot ja jänteet,

leikkasin munuaiset viipaleiksi.

Pyörittelin munuaisviipaleet vehnäjauhosuolamustapippuri seoksessa.

Paistin pannulle vähän avokadoöljyä ja nokare voita. Pannu saa olla kohtalaisenkin kuuma. 

Vain vajaan minuutin paisto per puoli riittää ja sitten mukuaiset toiseen astiaan jäähtymään, jotteivat kypsy liikaa eivätkä sitkisty. Nostin ne lautaselle.

Kun olin munuaiset siirtänyt syrjään, kaadoin pannulle reilun desin vettä, kaksi ruokalusikallista Dionin maalaissinappia, siis sitä rakeista, hyppysellisen lipstikkaa ja pienen pieni loraus Akavesiirappia. Annoin kiehahtaa hetken, lorautin desin verran kuohukermaa ja kippasin munuaiset kastikkeen sekaan. Jälkilämmöllä munuaiset lämpenivät uudestaan ja jauhoinen munuaisen pinta suurusti kastikkeen.

Kun ei liikaa paista eikä hauduta, munuaiset ovat herkullisen meheviä.

Mielettömän hyvää. Sinapin asemasta käytän joskus madeiraa. 

Kannattaa kokeilla

KOKONAINEN BROILERI SITRUUNALLA EI SIPULILLA

Taas muistuttelen lukijoitani tuosta sipuliallergiastani- tai siis allergiaa tai ei - SIPULI EI MINULLE SOVI. Tämän taas kerran sain kokea kun ahneuksissani söin valkosipulilla ryyditettyä leipää.

 S-Marketistamme löytyi taas viimeistä päivää viedään kokonainen broileri miinus 30 %. Olen ihan seko aina näiden alennuksien perään. Oikein pitää ittellensä ratkuttaa, ettei sorru yliostoksiin. No, joka tapauksessa nyt ostin broilerin miinus 30 prosenttia.

Uneksin välillä vesikielellä Kreikan Kossilla jo ammoisina aikoina syömästäni maailman herkullisimmasta sitruuna broilerista.

Niinpä:

Sitruunainen uunibroileri
Kokonainen broileri
2 sitruunaa
Suolaa ja mustapippuria
Lohkottuja tomaatteja tai purkki Mutti-kirsikkatomaatteja
Rosmariinin oksa
Timjamin oksa

Huuhdoin broilerin ja lohkoin toisen sitruunan. Hieroin suolan ja pippurin broilerin pintaan ja työnsi  yhden sitruunan lohkot broilerin sisuksiin. Voideltuun pataan kokonainen broileri, tomaatin lohkot ja yrtit.

Pata täynnä broileria

Lopuksi toisen sitruunan viipaleet broilerin päälle ja kansi kiinni.

Pata oli uunissa lähes kaksi tuntia 170 º. Lisäsin vähän uunin lämpötilaa ja otin kannen pois.

Hiukan liian kauan uunissa ja sitruuna pääsi paahtumaan.

Vahva sitruunan maku kruunasi loistavan kanan maun.

OPPI NRO 1:

Älä sorru ostamaan pilkottuja ja pakattuja broilerin suikaleita. Kokonaisen broilerin maku on ihan eri luokkaa.

OPPI NRO 2: Muista aina ostaa sitruunoita kotiin kypsymään ainakin parin viikon ajaksi. Juuri kaupasta hankitut sitruunat ovat useasti karvasn sitruunaisia - mielestäni.

MYRSKYKALASTUSTA

Ja taas mökille. On se kumma tuo muikun ja  muikunmädin polte, joka valtaa mielen, varsinkin miehen, lähes hulluuden partaalle. Ei tunnu sydän, eikä myrskyt haittaavan, kunhan vaan saa verkkoja liotettua vedessä.
Toisaalta, itsestänikin on tärkeää, jotta on mielekästä puuhastelua. Vaan maltti on valttia, näin ajattelen.

Eka päivä olikin onneksi tyyntä ja muikkua tuli, vähän mätiäkin

No, tyyntä kesti sen yhden ainokaisen päivän. Illan upean tyynen maiseman lumoissa kehuskelinkin meneväni seuraavana aamuna aamu-uinille. Se jäi kehumiseksi. Aamun valjetessa tuuli riepotteli luontoa toden teolla. Vessareissulla karisivat viimeisetkin uimishalut. Ja kaiken keskellä siis myrskyn keskellä, meillä oli verkkoja vaikka kuinka paljon järvessä.

Se on kuulkaa aika urakka huovata isoa venettä, kun toinen nostaa viisimetrisiä muikkuverkkoja tai selättää kymmenkuntaa harvaa verkkoa, tuuli ulvoo korvissa ja tuulen suunta on mielestäni väärä tai verkot taas laskettu ihan älyttömään kohtaan. Ikenet irvessä, niskalihakset jäykkina ja perskannikat puuduksissa yritin ajatella positiivisesti. Kuntoliikuntaa, kuntoliikuntaa ei tartte mennä salille, säästyy salilippuja, neulomaniskat laukee, vyötärö hoikkenee ja tuleehan kalaa. Ajattele siinä nyt positiivisesti, kun aina huopaat väärällä airolla, et ymmärrä tuulen käyttäytymisestä mitään ja vene painuu joko verkojen päälle tai jää liian kauaksi niistä. Mykkäkoulua harjoittaen palattiin saaliinemme rantaan.

No nämähän vastoinkäymiset unohtuvat, eihän tästä muuten mitään tulisikaan. Uudella innolla illalla taas verkot veteen.

Muikkujen lisäksi tuli muutakin kalasaalista. Vonkale ahvenia, Ärri-hauvalle haukea ja herkutteluhetkeen täysimittainen nieriä.

Taidankin palata tuonnenpana niihin ruokiin, joita tämän kertaisista saaliista tein. Aika mukavan makuinen oli savustettu nieriä, rosmariiniperunoilla ja vanhanajan kananmunakastikkeella.

HASARDEJA KERRAKSEEN

Vaihteeksi täällä kaupunkikodissa.
Kirjoitin pitkän rupeaman muutama päivä sitten blogiani, kehuen tietty taas, mitä kaikkea on tullut tehdyksi. En kuitenkaan ehtinyt lukea koko vuodatustani, joten tallensin sen luonnoksiin. No tohelo kun on, aukaisin äsken kirjoittamani tekstin ja poistin sen saman tien. Siis tän postauksen voisi siis lukaista näin: "Sen pituinen se".

Ettei vain jäisi kynttilä vakan alle, niin lyhykäisyydessään tuhottu tekstini piti sisällään seuraava.

Koko päivä, tai siis lähes, aherrettiin syystöiden parissa mökillä.

Illansuussa oli ihana istahtaa viinilasin kera nauttimaan pastellivärien sävyttämästä luonnosta

Ämpärimansikkani ei ymmärrä, että nyt on syksy. Kukkii ja työntää marjaa vain vimmatusti. Tää on siis mesimarjan ja mansikan risteytys, jos joku epäilee marjatuntemustani.

Välillä purkittelin yrttejäni

Koemielessä kokeilin, joko muikunmäti on syötävää.
Märkää vähän, mutta samaa herkkua kuitenkin. Mäti, smetana ja paahtoleipä.
EIKÄ SIPULIA LAISINKAAN.

Ja aamuyöstä olikin sumu verhonnut saaren. Hyvä oli lähteä kaupunkiin viettämään "vuosilomapäivää" tai vaikka Pekkasia siis pekkaspäiviä.

Ja vaahtera sen kun komistui kerrostalomme pihalla

Ei muuta kuin: lyhyest on virsi kaunis. Jatketaan.

ELÄKELÄISEN PENKILTÄ

Tänään olin kotikaupungissani pidetyssä Vanhusten viikon pääjuhlassa lapsi II:n houkuttelemana. Oikeastaan ei tarvinnut houkutellakaan, vaan uteliaisuuteni heräsi kuulemaan , mitä vanhusrintamalla on meneillään.  Vaikka lähes 20 vuotta tein töitä ikäihmisten parissa, olen totaalisesti jättäytynyt aiheen taka-alalle, vain muutosten tuulia lehtien otsikkoina lukien.

Juhlivaa yleisöä, siis vanhuksia oli tullut paikalle salin täydeltä, yli 500 henkeä, vaikuttavaa. Mahtava määrä. Kakkukahvien ja mukavan rupatteluhetken (2h) jälkeen juhlakansa valui verkkaisesti konserttisaliin. Istahdin yläriville. En oikein tunnistanut itseäni vanhukseksi, senioriksi kuitenkin, tarkkailin kanssajuhlioitani, samalla yrittäen paneutua juhlan tunnelmaan ja sanomaan.

Joku alkoi sisuksissani närästämään tapahtuman edetessä. Kaunista musiikkia kyllä, humoristista ikäihmisten esittämää teatteria, laulua ja kansantanssia, joo. Mutta, mutta, neljä puhujaa: liiton puheenjohtaja, kaupungin hallituksen puheenjohtaja, seurakunnan edustaja ja ministeri. Ja mitähän heillä oli sanottavaa. Sitä samaa, mitä on hymistelty vuodesta toiseen, teemaa sen verran muuttaen, mikä poliittinen näkemys asioihin kullakin hetkellä on.
Puhuttiin kuin eduskunnan lehtereillä, kuulijathan olivat ikäihmisiä. Tai puhuttiin hitaasti ja lapsekkaasti, kuulijathan olivat aikuisia. Puhuttiin, mihin pitäisi panostaa, mitä pitäisi tehdä, miten pitäisi käyttäytyä, miten pitäisi kohdella, miten pitäisi järjestää jne. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vanhusviikon teema. Niinhän se on. Pitäisi olla. Onko? Miten se kuului tänään? Lupauksina ja konditionaaleina. Konkretiaa sivuttiin viisaasti. Kenelle he puhuivat?

Jahas, tunnistin, ettei vanheneva sieluni  kaipaa yhtään tyhjänpäiväisiä jorinoita, puheita, joissa ei ajatella, ketkä ovat kuulijoita. Puheita, jotka kaunokielisesti maalaa auvoista vanhuselämää tai lupauksia, joita ei pystytä toteuttamaan tai ne eivät yksinkertaisesti toteudu. Kuka teoista, tekemisistä ja lupauksista on vastuussa.

Työelämässäni sain jutella erään iäkkäämmän omaishoitajan kanssa, joka savon murteella antoi minulle ohjeita: " Kun työ järjestätte meille ommaisille niitä juhlia, ni elekää viekö meitä teatterriin kattomaan tementtianäytelmää. Meillä on sitä tementtiateatteria kotonakkii. Myö tarvitaa jottai virkistävvää, jossa voijjaa nauroo kunnolla."  Miten muistuvatkaan tuo 20 vuotta sitten lausuttu toivomus tänään mieleeni.

Kaikki kunnia kuitenkin juhlien järjestäjille,  puhujille ja sille satapäiselle yleisölle. Hetkeäkään en haluaisi tilaisuudesta muuttaa, jos he kaikki nauttivat juhlapäivästä täysin siemauksin.

KAUPUNKIKOTITUNNELMIA

Pikku hiljaa alkaa perheellämme kaupunkikausi. Toki mökilläkin ollaan vielä lokakuussa mieluusti. Muikustuskausi on aluillaan ja suuren herkkumme, muikun mädin hamstraaminen voi alkaa.

Syksyn  myötä on kiva tuunata taas kotia. Pelkkä huonekalujen rumba lattian kolkalta toiselle piristää kummasti.
Nyt kuitenkin Habitare-messujen innoittamana ostin pitkään haaveilemani Kartellin säilytysrasian paremminkin apupöydän, miksi häntä kutsuttaneekin, tuotenimeltään kuitenkin Componobili.

Pikkupöytä toimii työn alla olevien neulomuksieni säilytyspaikkana. Ylälokerikkoon sopii hyvin sakset, mittanauha, neulat sun muut tilpehöörit, muihin lokerikkoihin lankoja.

Muutaman kerran pyöräyttelin huonekalujamme eri seinillä ja lopuksi sain itsellenikin hyvän näköyhteyden televisioon. Tästä pikkupöytähankinnasta nautin kovasti. Aina kulkiessani näköyhteyden päästä Kartellista pieni onnenvirne leviää 

kasvoilleni. Niin vähästä se ilontunne on onneksi kiinni. Siis olen materialisti.

Syksyn värjäämät vaahterat levittäytyvät kotimme vastapäiselle rinteelle

 

Ja makuuhuoneen ikkuna muodostaa melkoisen maisematapetin värjäten koko huoneen kullankeltaiseksi.