LUONTO MUKAUTUU TALVEEN

Joulu on vietetty, aatto pienellä joukolla kalaruokia nauttien. Joulupäivänä ajelimme lapsi II:n kotiin suuremmalla joukolla Joulupäivää viettämään.

Talvi-ihmisenä nautin suunnattomasti, kun arkiset välipäivät ilmestyivät pakkasien kera.
Saaressa kun elelemme ison osan vuodesta, päätimme ajella kohti mökkimaisemia, iläänkuin tarkastusmatkalle.

Kaunis, vaikkakin lumeton, tuttu luonto elähdytti meitä taas kerran, neljänkymmenen vuoden ajan tehdyistä mökkimatkoista huolimatta.

Kaamosajan aurinkomaisema näyttäytyy ikkunastamme kotona.
Mikä on matkaan lähtiessä.

Mielettömän tasainen jää ensimmäisen saaren ylityskohdassa,

 toki siltaa pitkin ajaen.

Keskitalvea "meidän maatilan" omenatarhassa

Kylläpä houkutti tuo sileä jää.

Saimaan rannalle piti kuitenkin jäädä ruikuttamaan

Meillä uinuu tällainen maisemakarhu mökkitien varressa

Tuon pikku pyrähdyksemme aikana, 

alkoi luonto muuttaa väriään avovedestä

tulevan huurun myötä.

Kaunista!

Nyt on ohut lumikerros satanut kaupunkiimme. Huomenna vaihdetaan vuotta ystävien seurassa, aitiopaikalla (sisätiloissa) ilotulitusta katsoen.

Hyvää ja antoisaa Uutta Vuotta Sinulle!

VAUVAN TOSSUT - HARJOITELLEN ITSE TEHDYT

Kun joku on vaikeaa, niin se todella on.

Minua pyydettiin tekemään vauvan tossut. Mallikin katsottiin kuvista. Yritin etsiä teko-ohjetta. Löysin, vaan en saanut ohjeesta mitään tolkkua.

Virkkasin kuvan perusteella eka tossun. Parin pura ja keri - harjoituksen jälkeen syntyi ihan kuvan mukainen tossu. En tietenkään laittanut kaikkia levennyksiä, silmukoita tai kavennuksia tarkasti ylös, joten enemmän kuin hankalaksi muodostui toisen tossun tekeminen samanlaiseksi kuin toinen.

Lopputuloksen arvosana on tyydyttävä.

Oppini oli; kun jotain teet eka kerran ilman sanallista ohjetta, laita tarkasti ylös kaikki vaiheet ja määrät. Vasta viisi kertaa purettuani, onnistuin näitten tossujen tekeminen saman näköiseksi toisen tossun kanssa.

🌲🌞🎁

Oikein onnistuneita joulun valmisteluja kaikille!

TUHAT KILOMETRIÄ JA TAKAISIN

Mikä on parempaa vähän ennen joulua, kuin lähteä Lapin kaamokseen, pois täältä harmaasta pimeydestä ja nauttia hiljaisen kiireettömistä hetkistä.
Joulukuun alun vierailuista, ystävien luokse Inarin Ukonkärven rantamaisemiin, on tullut tapamme jo useamman vuoden ajan,  paeta näitä etelän useasti toistuvia lumettomia päiviä. Pitkä on taival, mutta vaivansa väärtti.

Sininen hetki lumoaa ja rauhoittaa perille päästyämme.

Kaamosaika on parasta Lapin aikaa mielestäni.

Ennen kuin Inariin päästään, kertyy kyllä kokemuksia matkan varrelta laidasta laitaan. Jospa kuitenkin jätän tarkemmin kuvaamatta ruokakokemuksen Kuusamon Martinassa, jossa pyynnöstäni huolimatta sipulia rönsyili lisäkevihanneksissa. Medium miinuksena tilaamani perinteinen pippuripihvi olikin täysin raaka vain ohut harmaa paistokerros fileen päällä oli pyöritelty mustapippurirouheessa.

Paikallaan ovat siis vain positiiviset kokemukset.

Kohti Kemijärveä
 kun vielä auringon kajo kirkasti taivaanrantaa

Kemijärvellä

Sodankyläkin on talvimaisemissa parhaimmillaan

Sodankylässä on pettämätön ravintola,
Päivin kammari

Tällä kertaa herkuttelin yksinkertaisen ja niin maistuvan lohilounaan.

Tankavaarassa päiväkahvilla kurkistimme 

kullan huuhdonnan saloihin sisätiloissa,

Käynnissä oli näköjään jonkunlainen kilpailu

Matkapäivän toisena iltana avasimme majapaikkamme uksen.

Illan rauha laskeutuu yllemme

Nautitaan ja parannetaan maailmaa

Ja vielä, Inarin Kultahovi, monessakin televisio-ohjelmassa ollut, ravintola on yksi Suomen ykkösistä. Itsenäisyyspäivänä herkuttelimme pitkän kaavan mukaan; graavia siikaa kera siikamoussen ja muikunmädin, murean mureaa poron vasan maksaa sekä kunnon espressoa.

Näissä maisemissa päästiinkin joulutunnelmiin

Joulun odotuksen iloja kaikille!

AURINKOA LAUTASELLA- MAUKAS JUURESSOSEKEITTO

Muutaman päivän saatiin nautiskeĺla talvisen kuniista maisemista.  Vaan ei enää.

No, kun ei ole aurinkoa luonnossa, järjestetään sitä lautaselle.

Hallikauppiaamme vinkisä syntyi lautaselle oivallinen juuressosekeitto

Näitä tarvitset

(2 hengelle)

2 porkkanaa paloiteltuna

Kimpale juuriselleriä

1 palsternakka

1 peruna

1 reilunkokoinen savuluu 

Suolaa

Lipstikkaa

2 rkl sulatejuustoa

Mustapippuria

Keitin ensin savuluuta pienessä vesimäärässä. Lisäsin lohkotut juurespala ja viimeisenä perunan. Keitin niin kauan, että juurekset olivat pehmeitä. Otin savuluun pois ja soseutin juurekset sauvasekoittimella. Lisäsin soseeseen mausteet ja juuston. Kun juusto oli sulannut, lorautin tilkan vettä joukkoon. Pinnalle kuivattuja juureslastuja ja persiljaa. Aika aurinkoista.

Miten maistuivatkaan keiton kanssa vastaleivotut perunapiirakat anopin tapaan.

Viime viikonlopun näkymistä on vain kuvat.

No katsellaan näitä otoksia, joita lapsenlapsi II kuvasi aamutuimaan koiralenkillänsä.

( Mikkelin Kivisakasti, kuva HK)

Tummanpuhuvasta marraskuun päivästä huolimatta

Oikein nautinollista viikonloppua!

HERKUTELLEN ELI LAMMAS MUHII MADEIRASSA

Mietteitä

Tälaisena räntäsateisena äivänä, kotiaskareita tehdessä, ajatukset karkailevat milloin mihinkin aiheisiin.

Helsingin Sanomissa oli 22.10.15  mielenkiintoinen artikkeli ja haastattelu työyhteisövalmentaja Anna Pylkkäsen ajatuksista ikäsyrjinnästä.

Pylkkäsen mietteet ja ajatukset putkahtavat toistuvasti mieleeni. Ehkä siksi, että itsekin työskentelin lähes 20 vuotta iäkkäitten ihmisten parissa, sairastuneiden ihmisten. Lisäksi, olenhan itsekin jo useamman vuoden ollut eläkkeellä ja lukeudun tuohon iäkkäiden ihmisten ryhmään.

Oli virkistävää peilata omia asenteita Anna Pylkkäsen ajatuksiin. Olen aina kauhistellut kaikkia sana- ja sanonta hirviöitä, joita vanhustyöhön liitetään. Pylkkänen kritisoi muun muassa vanhusten viriketoiminta- sanaa. Ja tottahan on, ei työikäisille ihmisille  järjestetä viriketoimintaa vaan he harrastavat. Eikö vain?

Anne Pylkkänen kertoo kuinka 90-vuotiaalta ihmiseltä kysyttäessä, minkä ikäiseksi hän tunsi itsensä, oli vastaus välittöästi 50-70 -vuotiaaksi. Sama vanhus kuitenkin totesi, että peiliin katsoessa, siellä näkyivätkin vanhan ihmisen kasvot.
Toivottavasti itsekin tunnen näin, jos tuohon ikään pääsen.

Enkä malta olla tässä kuvaamatta sitä tunnetta, kun vanhin lapseni, hyvää tarkoittaen, ehdotti meille paluuta pääkaupunkiseudulle, lähemmäksi kumpaakin lapsistamme. Pylkkäsen tapaan ajattelin, että järjestelläänkö asioitamme meidän tulevien ongelmien kautta vai voimmeko elää täysillä niin kauan, kuin omat jalat ja pää kestää, normaalia täysi-ikäisen ihmisen elämää.

Nämä ovat näitä mietteitä, jotka putkahtavat mielen syövereistä, sateen ropistaessa ikunalautoja ja sadepisaroiden valuessa pitkin ikkunoita, hiljalleen tummuvassa marraskuun iltapäivässä.

Herkutellen

Tein Isänpäiväksi ruokaa vasta hakemastamme karitsan lihasta. Pidän lihan ja makean viinin sinfoniasta, joten kokeilin uunissa haudutettua karitsaa madeiralla maustetussa liemessä.

Lammaspataan käytin
n. 600 g lampaan etuselkää
Puolisen litraa lihalientä
1 dl madeiraa
Pienen pieni siemenetön chilipalko
Mustapippuria ja maustepippuria
1 valkosipulin kynsi (oman maan kasvattia voin vähäisiä määriä syödä)
Pari rosmariinin oksaa
1 dl kermaa

Paloittelin lihan ja paistoin nopeasti pinnat kiinni. Lihat laitoin pataan päälle kaadoin lihaliemen madeiran ja nesteeseen sekoittamani mausteet. Lopuksi rosmariinin oksat padan päälle. Annoin hautua uunissa nelisen tuntia. Uunin lämpötila oli aluksi 180° ja viimeiset pari tuntia 120 asteessa.
Kun liha oli murenevan kypsää lisäsin desin kuohukermaa ja annoin vielä muhia uunissa puolisen tuntia.
Uunissa samaan aikaan kypsyneet raita- ja keltajuurilohkot kera porkkanoiden vahvistivat tätä makusinfoniaa. Ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa tuo makea viini liharuuassa.

Lohipastramia, avokaadoa ja wasabirukolalla

 maustettua ranskankermaa aloitti herkkuateriamme.

Minttusuklaalla terästetty puolukkamarmeladi kietoutui käretorttuun
 ja sai hunnukseen kermarahkavaahdon.

Näin meidän isänpäivää vietettiin. Näitä herkkuja voin jatkossakin valmistella vaikkapa Itsenäisyyspäivänä.

PUIKKOILLEN JA VIRKKAILLEN

Tiedätte varmaan tunteen, kun himo vain yltyy, eikä ymmärrä tunnettansa hillitä.
Mulla on tämä neulomis-ja virkkausaddikti. Lenstuolissani, jalkojeni juurella, lojuu aina JOITAKIN töitä kesken. On neulomusta, joita teen telkkaria katsoessa, silloin kun tarvitsee turvautua tekstitykseen. On tekelettä, jota voi tehdä vain tiukasti työhön tuijottaen. On työtä, jota pitää tehdä vain ajottain, kun niskat ja sormet ovat ponnistuksesta jäykistyneet.

Tänään jätin aamuisen kävelylenkkini tekemättä. Ei mitenkään huvittanut lähteä tuohon synkään ja sateiseen aamuun. Siispä vietin päivän tekemättömiä töitä tekemällä.
Tänään se tarkoitti kohdallani lankojen päättelemistä valmiista töistä.

Kuten näkyy, ei ole kysymyksessä vain parin langan päättelemisestä.

Valmista tuli, lapasia ja kämmeköitä jokunenkin

Kun päivä alkoi hämärtää oli jo laatikollinen sukkia

 ja jokunen tiskirättikin pätelty

Sitten vain kansi kiinni ja odottelemaan tarvitsijoita.

Lopuksi päättelin itselleni koevirkkaamani tossut.

 Voi miten mukavasti ne jalkojani lämmittääkin.

Enkä näitä ajatellut varastoida. Pikurahalla saa itsellensä minkälaisia tekeleitä omaksensa. Varastointi tuottaa jo ongelmia näinkin.

KESÄ PAKETISSA

Eilen laitettiin kesä pakettiin.

Kun kaikki talvivalmistelut saarella oli tehty,

käännettiin vene odottamaan ensi kesää.

Maisemat hyvästeltiin.

Viimeiset artisokat sain kerättyä talteen

Ananaskirsikat eivät jaksaneet kaikki kypsyä. 

Saas nähdä kypsyvätkö sisällä lämpimässä.

Kasvulaatikot paketoitiin talvimyrskyiltä suojaan

30 vuotta vanha kliiviani nostettiin sisälle talvehtimaan

Ihailtavaksi jäi vain kuurin nurkalle "istuttamani" mäntykukka

Ja luonnon taide suuren siirtolohkareen kyljessä.

Onkin hyvä aloittaa Isänpäivän viettoa kaupungissa.

Viikolla autoiltiin noutamaan joka syksyinen karitsanliha-annokemma. Pois tulomatkaoli kuin olisi ajanut kohti tulimaata. Vaikuttava näky.

Nauttikaamme jokaisesta marraskuun päivästä. Joulukuun 22 pvä kääntyvätkin ajatuksemme kohti kevättä.

MUIKKU UI SILAKAN SAAPPAISSA ELI DIPPIMUIKUT SILAKKARESEPTILLÄ

Olen useamman päivän ajan yrittänyt kirjoitella blogiani. Juttua kyllä piisaisi kun vain aika riittäisi. Kehuttakoonpa vaikka samalla, että olen parissn viikkoa harrastanut ihan yönukkumistakin, joten yöllisistä kirjoitteluista ei apua saa. Viisi-kuusi tuntia yhteen menoon unta kaaliin on nukkumalahjoillani saavutus.

Tänään kuitenkin tein herkkua, josta pitää kertoa.

Meillä on siis muikustettu ahkerasti.

Mies tutkailee muikkuparvien liikkeitä, jotta verkot osuisivat oikeisiin syvänteisiin.

Tosiaan, muikkua on saatu viikon ajan niin, että sitä on ollut jopa koirille asti jakaa. 

Muikun mätiä on lypsetty, pesty ja vatkattu sekä pakastettu jo 2,8 kg.

Kelpaa monena saunailtana talven aikana herkutella.

Kun muikkua tulee syksyisin ämpäritolkulla, olen välillä tosi kyllästynyt sen hajuun ja makuun. Kun kuitenkin on saanut sellaisen kasvatuksen, jotta mitään ruokaa ei saa hukkaan heittää, pitää kokeilla uusia reseptejä.

Viimeisessä Viini ja Ruoka -lehdessä oli ohje  silakkafileistä tehdyistä dippikaloista. 

Päätinpä kokeilla kyseistä herkkua muikuista. Ja aah mitä herkkua syntyikin.

Näin syntyi DIPPIMUIKUT

2 kg perattuja päättömiä muikkuja

2-3 dl vehnäjauhoja

1 dl soijakastiketta

1 dl vettä

Pyörittele muikut vehnäjauhoissa ja asettele pellille vierekkäin yhteen kerrokseen.

"Voitele" muikut soijavesiseoksella ja laita uuniin 220 ° 45-50 minuutiksi. Paiston aikana valele vielä muikkuja n. 15 min ajan soijaseoksella kaksi kertaa.  Anna jäähtyä  muikut pellillä.

Muikut kypsyvät uunissa kauniin ja rapsakan ruskeiksi.

Suolaa ei tarvitse, mikäli käytät normaalisuolaista soijakastiketta.

Muikut ovat huoneenlämpöisenä tai vähän kylmempänä parhaimmillaan.

Loistavan dippikastikkeen saat piparjuurella maustetusta majooneesikermasta.

Muita maustekastikkeita en ole vielä kokeillut. Voisin kuvitella, että wasapikerma on myös herkullista.

Hyvin kelpasivat nuorisolle. Mieskin vei eväänä mukaansa Herkuttelevien herrojen viikonlopun viettoon.

Nyt aloitankin itseellisen ja nautinnollisen viikonlopun vieton.

Loppusyksyn nautintohetkijä teille kaikille.

SAALIITTA SIENIMETSÄSSÄ JA LOHTULEIVONNAISIA

Lujasti täytyy uskoa tämän syksyn sienien nousuun jos mielii jotain sienentynkää pannullensa saada. No uskokaan ei näytä auttavan ainakaan täällä päin Suomea. Takuuvarma sienisaari naapurissamme oli tyhjääkin tyhjempi sienistä. Kun ei ollut sieniä päädyinkin tarkastelemaan tuttua saarta, sen metsämaisemia ja saarelta avautuvia järvinäkymiä. Kuljeskelin ja kuvasin, toki vain kännykkäkameralla. Liikuntaa kuitenkin tuli. Metsäinen liikkuminen pakottaa kehon eri lihaksia toisenlaiseen toimintaa kuin maantiellä kävely.  Hyvä näin. Sieniretkestäni tuli kuntoile ja kuvaa sessio. Soutaminen vielä päälle niin jopa teki hyvää ränsistyvälle ruumiille.

Sienestäessä kävelee nenä maassa ja aistit tiukasti sieniä etsien et huomaa;

valon ja varjojen leikkiä metsäkuntalla

jäkälän peittämiä kallioita

suuria siirtolohkareita joita

peittää kaunis kallioimarrematto

auringon säteiden pilkahdusta lehtevien puiden lomasta

alkavan ruskan kultaa

et oman saaren pilkahdusta vastarannalla

tai hienoa maisemaa, joka avautuu kauemmaksi ulapalle

puhumattakaan, että huomaisi luonnon moninaisuuden

Koska sienessä olin, 

ei se saaren ainokaan sieni jäänyt havannoimatta

Onneksi sentään mies löysi muutaman kanttarellin, joten;

kanttarellipasteiat ja valkosuklaapuolukkahilloon kääritty

kääretorttu maistuivat Varpun päivän kunniaksi päiväkahvilla

ja päivähän toki päättyi huikaisevaan luontonäytelmään.