KOETTELEE, KOETTELEE

Taas kerran. Olen nyt vakaasti päättänyt, että tämä blogini kirjoitelma on viimeinen valitusvirsi meidän pikkuperheen arjesta.
Ai, miten niin? Tuntuu tosiaan siltä, että meillä mennään vastoin käymisestä toiseen. Viime viikon koskiviikkona, puolitoista viikoa sitten mies alkoi voida huonosti täällä mökillä. Häntä huimassi niin, että kävellä köpötteli kuin pahemminkin juopotellut. Kuvotti ja oksenteli. Pari päivää tässä katseltiin, kunnes perjantai aamuna kuuden jälkeen päätin, että nyt on mentävä sairaalaan. Ei kun menoksi. Hetihän ne päivystyksessä ottivatkin sydänsairaan diabeetikkomiehen tutkimuksiin. Oireiden syy löytyi; asentohuimausta, sanoi tohtori. Asentohuimauksen aiheuttaa kuulema korvakaariin kertynyt sakka. Sen verra mies kuitenkin tutkimuksissa oksenteli, ettei ihan kaikkia, tähän vaivaan liittyviä kokeita voitu tehdä, joten hänet määrättiin korvapoliklinikalle seuraavalla viikolla uudestaan. No olla kitultiin muutama päivä kotona. Ne olivst aika vaikeita, huimasi ja oksetti, mieli alkoi painua ihan masennuksen puolelle. Yksi koko vuorokausi taisi kulua mieheltä nukkuessa, kun ei haluttanut ylöskään nousta. Maanantaina komensin lähtemään mökille, lupasin taluttaa ja huolehtia. Hyvinhän sitä pari päivää selvittiinkin ja mieli alkoi mieheltä kohentua. Keskiviikko iltana piti palata kaupunkiin, jotta seuraavana aamuna mies olisi lisätutkimuksissa. Tuli iltamyöhä ja nukkumaan menoaika. Tapani mukaan sängyssä unta odotellessani katselin tabletistani jotain tv-sarjaa kaikessa rauhassa. Sitten jysähti. Oli kuin joku olisi iskenut painavan esineen rintani päälle  ja kurkkua kuristi. Pulssi alkoi lyödä tiuhaan ja miten sattui. Flimmeri iski jälleen. Otin beettasalpaajaa ja yritin rauhoittua. Ei auttanut. Niinpä tuo puolikuntoinen mies joutui vaihteeksi minut köijäämään sairaalaan puolilta öin. Kymmenen tuntia makoillessa tiputuksessa, tehtiin sitten lopulta sähköinen rytminsiirto. Se helpottaa, rytmit on kohdallaan ja siitä sitten pikkuhiljaa kotio toipumaan.
No torstai-aamuna oli myös miehen jatkotutkimusaamu. Kurkusta löytyi kaksi polyyppia, jotka pitää pikaisesti leikata. Samalla hänelle opettivat asentohuimaukseen liittyviä erilaisia kuntoutuskonsteja.
No näin  nyt mennään. Tätä blogia olen kirjoittanut jo useana yönä. Makuuasennossa kirjoittaminen on vähän vaikeaa. Mutta ehkä nyt saan tämän valituskertomuksen lopetettua.
On kaunis sunnuntai-ilta täällä mökkimaisemissa. Äsken lensi melko kookas hanhiparvi itään mökkimme ylitse. Hiljaisuutta riittää, kun viikonloppuviettäjät ovat lähteneet töittensä ääreen. Ainoastaan kaunis lintujen viserrys täyttää luonnon. Huomenna pitäisi viedä keskimmäinen vene trailerilla huoltoon, sitä vähän jännitän. Mitenkähän ajo mieheltä onnistuu. Tänään ei autolla ajosta tullut mitään, kun häntä niin huimasi. Sisua vaan ja ajamaan, siis minä. Eiköhän yksi vene korjaamoon saada.

Kyllä tämä sairastelu vaan on sellaista, että se vie kaiken huomion muusta elämästä. Oikein tänään mietin, vaikka olen päivittäin lukenut Hesarin ja paikallislehden, niin mitään ei maailman tapahtumista ole mieleeni jäänyt.
Eli tämänkin takia, itteä vaan niskasta kiinni ja normaalia elämää viettämään.

Muuten vielä, ei meidän mies niin kipiä ole, etteikö kalaan kykene. Joten perjantai-iltana laskimme verkkoja kalapaikoillemme ja lauantai-aamuna keräsimme saaliin.
Tänään herkuteltiinkin kokonaisilla siioilla italialaiseen tapaan ja voin vakuutta, että olivat herkullisia.
Suuren helpotuksen näihin keväthommiin toi myös nuorin lapsenlapsemme. Hän tyhjensi ylivuotisen kompostimullan kukkapenkeille, sitä oli paljon. Sen kälkeen viimekesäisen kompostin tyhjennetylle paikalle taas vuodeksi tekeentymään.
Syitä on siis moneen hyvään ilonaiheeseen, kaikesta huolimatta.

YÖMIETTEITÄ

On se vaan niin viheliäistä tämä huonounisen elämä, varsinkin tällai yöaikaan. Juuri kun olin saanut just' just' silmäni aukipidettynä katsottua euriviisujen tulokset ja valmistauduin kuorsaavan miehen viereen nukkumaan, alkoikin Mikkelin yllä kova ukonilma. Nyt tätä räiskettä ja ukkosen jytinää on kestänyt kohta kolme tuntia. No nuku nyt tässä. Kummasti tuo Naisvuorikin ikäänkuin tehostaa jyrähtelyn voimaa. No miestä tuo ei kyllä häiritse, levolinen kuorsaus kuuluu naapurisängyssä.
On se vaan kumma, että näin öiseen aikaan alkaa kaiken näköiset ajatukset pörrätä päässä. Sitä ikäänkuin yrittää tulevaa ratkaista valmiiksi. Suunnittelee ja pähkäilee asioita, joita päiväsaikaan terveesti miettii, että annas kattoo, miten asiat etenee. No nyt muuten ulkona sataa kaatamalla.
No niitä mietteitä. Ensin palasin aamuteeveen Urpilaisen haastatteluun. Niin vastenmielisen opettajamaiselta, kun hän on minulle näyttäytynyt, on pakko tunnustaa Urpilaisen kova kehitys poliittisessa pestissään niin väärää puolutta kuin onkin. Tämä oli siis tätä positiivista yöajattelua.
 Sitten ajatukseni suunta muuttuikin näihin perhepoliittisiin kysymyksiin. Oman perheen. Katselin tuota miehen toimimista pitkin päivää, epävarmaa, vähän vanhan miehen oloista tassuttelua ja liikkumista.  Mietin tapahtumia ja tekemisiä nyt  alkaneella mökkikaudella. Eittämättä monia harmaita kohtia (kuvainnollinen ilmaisuni) on tässä  arjessa nyt esillä. Ensinnäkin mökin kaikki neljä laituria on syksyn ja talven tulvat rikkoneet. Huokaus-  vakuutus ei korva laiturivaurioita vaikkakin on luonnonilmiö vakuutus. Yksi moottoriveneistä on rikki, eikä kukaan kysytty, asiaa osaava ihminen jouda sitä korjaamaan. Täyttyyköhän se nyt vesisateessa vedellä?  Pahimmassa tapauksessa uppoaa. Aune, tuo meidän silmäterä, odottaa vesillelaskua. Mutta ensin pitäisi turvottaa ja putsata talven jäljiltä  muutoin sekin uppoaa. Vesipumpun yksi osa on rikki, eikä vesipisteet toimi vielä kuin sisällä (no hyvä, että siellä). Niin ja yksi puuvene seisoo jo viidettä kesää maissa pressun alla. Silllekin pitäisi tehdä jotain, ettei lahoa käsiin. Tehdä jotain tarkoittaa, että myydä se hinnalla millä hyvänsä. Uusi huokaus, siinä on taas yksi väännettävä mielenmuutos , lue kääntää miehen pää.
Piha haravoiminen on kesken, kompostimulta siirrettävä toisaalle, itse kompostori tyhjennettävä ja paskisjäte siirrettävä kompostoriin. Niin ja vielä oli haaveena kunnostaa lopultakin uuden ja vanhan puolen väliseinä, joka on  nyt kahdeksan vuotta ollut väliaikaisratkaisuna. Ym.ym.ym. Nämähän ovat tavallisia mökkihommia. Ja niistä on yli kolmenkymmenen vuoden aja  selvitty. Mutta mitähän nyt? Saadaankohan tuo miehen kunto ja tasapaino kuntoutettua. Mitäs jos ei? Miten sitä ihminen pärjää vene ja saarioloissa? Entä sitten tuo henkinen puoli? Ja kun on niin helppo sanoa, myykää mökki. Miehelle se on sama kuin sanoisi, kaiva hautasi.

Täytynee yrittää nukkua, menee liian synkäksi. Niinkuin totesin, päivällä kaikki on toisin. Neljältä aamuyössä meinaa tavallisetkin asiat muuttua painajaisiksi.

MITÄS EDESMENNYT ISÄNI SANOIKAAN

Hänen kuolematon sanonta kuului: "Jos elämä menee kuin kus lautaa myöten, se ei ole mistään kotoisin." No tähän toteamukseen on meidänkin tukeuduttava. Toisaalta, kun ikää karttuu ja ruumis,  sivistyneesti keho, alkaa rapistua, kremppoja ilmestyy useammin. Niin ainakin meillä. Toisaalta kun katselen ystäväpiiriäni, kyllä sielläkin takutaan eri vaivojen kanssa. Yhdellä on käden nivelet tulehtuneet ja selkään annetaan korttisoonipiikkiä. Toinen on läpikäynyt naisten tauteihin liittyvän leikkauksen, kolmannelta on leikattu rintasyöpä ja lopettanut juuri sädetyshoidot sekä viimeisempänä neljännelle ystävälleni on tehty selkäleikkaus. Näin tää vaan menee. Ei virtaa kus ihan laudan päällä.
Tämä on alustus meidän perheen uusiin kremppoihin. Miestä on huimannut muutamana päivänä ertyisen ilkiästi. Vähän on pahaolokin vaivannut. Kun ottaa huomioon hänen sydämen ohitusleikkaukset ja viime helmikuisen tia-kohtauksen, aloin tänä aamuna aikaisin huolestua miehen olosta ja olemuksesta. Niinpä kuuden jälkeen, aamu tuimaan, komensin lähtökäskyn Mikkeliin päivystykseen. Nöyränäpä lähti. Onneksi on automaattivaihteinen auto, jouduin ajamaan, eikä varmaan leikattu jalkani olisi vielä kytkimelle noussutkaan. Niin suhautettiin Mikkeliin lasarettiin. Ja syyhän sieltä huimaukseen selvitettiin. Kiitos mikkeliläisen hyvän terveydenhoidon. Kysymyksessä on ns. asentohuimaus, jossa jotkut helvatun "korvakivet" ovat siirtyneet paikaltaan ja aiheuttavat tasapaino-ongelmia ja pahoinvointia. Tutkimuksen yhteydessä oli mies oksentanutkin niin, ettei koskaan..... Hhmm, miehet. No hyvä kun selvisi. Nyt vain pakollista kaupunkikärvistelyä, kun maanantaina aloitetaan provosoivat hoidot, jotta kivet saataisiin paikoilleen tai mies oppisi elämään huimauksen kanssa. Vähän säälittää kovia kokenut mieheni. Mutta eteenpäin, sano mummo lumessa.
Ja siinä aamun tohinassa kaikki keskeneräiset Lapastaivaan tuotokset jäivät mökille. Onneksi olen ostanut lankoja riittävästi, kuusi paperikassillista ja pari laatikollista lankoja odottaa vain tekijää. Tulisipa vain joku uusi inspis, siitähän ne puikot taas heiluisivat.
Ja ajankohtaista politiikasta, mielestäni ei tuo peruspalveluministerin vaihdos mikään järjen kukkanen ollut. Tuliko se nyt sen viisaammaksi tällaisessa tilanteessa. No saatan olla väärässä, aika näyttää.

MÖKKIELÄMÄÄ, ÄITIENPÄIVÄÄ JA KEVÄÄNTULOA NÄIN TAKAUTUVASTI

Kipeästä jalastani huolimatta aloitimme kesän mökkikauden heti jäitten lähdettyä. Hyvää tämä teki sielulle, päästä maaseudun rauhaan, pois asfaltilta.
Omat hankaluutensa toki kipeän jalan kanssa selviytymisessä on,  on ulkohuussia saunalla peseytymistä, eikä vielä kaikki vähäisetkään mukavuudet toimi talven jäljiltä. Mutta aikaa on, eikä  odottavan aika toki tule pitkäksi. Aina voi keksiä uutta puuhasteltavaa.
Oma taitolajinsa on  näin kyynärsauvalliselle ihmiselle  saaremme lakaiseminen ja haravointi. Sauva käteen ja luuta toiseen. Könkkyät sopivalle kohdalle maastoon, katsoen kuitenkin, että noin kaahden metrin alueella on haravoitavaa. Kyynärsauva kädenmitan päähän puun runkoa vasten (tässä kohtaa kiitän miestäni vastahakoisesta puiden kaatamisista vuosien varrella), harava käteen ja ei kun lakaisemaan ympäriltä. Sitten kyynärsauva taas käteen, pari peruutusaskelta, sauva seuraavaan puuhun nojaamaan ja taas lakaisuvedot niin, että lehti ja risukasa siirtyvät eteenpäin. Hidastahan tuo on, varsinkin kun keppi kaatuu välillä sammalikkoon, harava jää väärän rungon taakse ja tuuli kerkeää pöllyttää lehtikasaa hajalleen. No väliäkö sillä, aikaahan on. Tietty neulomiset vähän kutkuttavat ja jalkaakin alkaa moinen taiteileminen kolottaa.

Äitien päivää meillä on lähes aina vietetty teemalla; äitien päivä, äiti tekee ja muut nauttii (anteeksi lapseni, tämä on vuosien varrella omaamani tunne).
No tänä vuonna nautimme kauniista keväisestä juhlapäivästä kahdestaan. Ei silti nuorisoa ja vähän varttuneenpaakin polvea kaipasimme ympärillemme.
Onneksi tuo Luonterin Ahti on ollut suotuisa, joten sain valmistettua juhla-aterian tuoreesta kalasta isälle, siis miehelleni.
Haukikohokkaita, kermaista sitruunakastiketta ja vihreää parsaa, muunnellen monia tuttuja reseptejä oman makuni mukaan.

HAUKIKOHOKKAAT
N. 700 g ruodotonta haukea
pari viipaletta kylmäsavulohta
2 kananmunan keltuaista
vajaa desi kermaa
suolaa ja mustaa pippuria
Nämä monitoimikoneeseen pyörimään. Tarvittaessa voi lisätä vähän kermaa, seos saa olla puuromaista, ei liian tiukkaa.
Sitten kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostellen kevyesti sekoitetaan kalamassan joukkoon.
Kuohkean kalamassan nostelin silikoni muffinssivuokiin. Vuoat vesihauteeseen uuniin n. 200º ja 35 min.

KERMAINEN SITRUUNAKASTIKE
1 1/2 dl hauen perkuutähteistä keitettyä kalalientä (perkuutähteitä keittäessä maustan liemen aina fenkolinsiemenillä)
Puolikas kypsän sitruunan mehu
Vajaa desi kuohukermaa
Keitetään kokoon, tarkistetaan maku ja suola ja lopuksi desin verran tillisilppua, tuoretta sellaista.
Vihreät parsat keitetään pienessä suolavedessä, johon on lisätty vähän ehtaa voita
Tästähän se juhlaruoka syntyikin. Diabeetikkomiehelle pari ruisleipäviipaletta vielä, niin hiilarien saantikin on turvattu.
Jälkiruuaksi tein raparperikiisseliä, jonka juhlan kunniaksi kruunasin kaardemummakermavaahdolla.
Näkyi maistuvan.

Tälleen meillä täällä Kamalansaarella, välillä kiroillen hitaasti parantuvaa jalkaa.
Tänään mies lämmitti saunan ja kun olin oikein tuskastunut taas olemiseeni, otin löylyt ala lauteilla, kylmä märkä pyyhe polven ympärillä, sitten ulos,  kyynärsauvat käteen ja könkkäsin uimaan. Kylmää oli, joten toinen paha peitti toisen. Ei niin tuskastuttanut, kun hyinen vesi puistatti kehoani ja kaikki tarmo kohdistui vedestä pois pääsemiseen takaisin saunan lämpöön.

SUNNUNTAITA

Kohta neljä viikkoa leikkauksesta, eikä oikein tunnu valoa näkyvän. Pari iltaa sitten turposi nilkka ja jalkaterä sellaiseksi pökkelöksi, että luulin sen halkeavan. No ihmeen hyvin sitä ihmisen nahka kestää. Meikäläisellähän se on tietty tottunutkin venymään näiden läskien mukaan.
Ettei menisi ihan ruikuttamiseksi niin muutama sananen tästä "ramman " elämästä.
Mökkivesiltä läksivät jäät perjantaina. Mies törmäsi ensimmäisenä saariasukkaista mökillemme. Yhden isomman jäälautan joutui kuitenkin mennessänsä kiertämään.
Pois tullessa Saimaa oli kuulema nekin hileet nielaisseet syövereihinsä. Kesä on koittanut. Eilinen, lauantai, olikin hieno päivä. Tänään taas sataa vettä, on kylmää ja tuulista. Pienellä lenkillä kävin kuitenkin. Huomenna puren hampaat yhteen ja menen mökille, ajatuksissani siintää jo täysin kuntoutuneet jalat ja mukavat laituriviljelmäpuuhastelut. Niistä varmaan juttua riittää pitkin kesää. Niihin palataan toivottavasti useasti.
Ja mites se aika nyt sunnuntaina onkaan kulunut. Aamuyöstä tuli katseltua yksi Wallanderin jakso, kiitos tämän tabletin.Vähän pelasin Candy Crashia ja kävelin ja söin ja join ja vähän virkkasinkin. No siinä se yö menikin vieruskaverin kuorsauksen säestämänä. Ai mitäkö virkkasin? Tällaista kesätuubihuivia bambu-puuvillasekotteisesta langasta. Olen näet vuokrannut Wanhan Talon käsityömyymälästä pöytäpaikan, joten täytynee tehdä näitä Lapastaivaan tuotoksia vähän kesäisemmäksi.