LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Tillit kuivumaan








Eilen keräsin ensimmäiset tilit kuivumaan. En tiedä,minkä verran on omasta psyykestä kiinni, mutta kyllä oma kuivattu tilli on niiiin tilin makuista läpi talven.

Vaikka omistan kuivurin,  olen kuivannut vanhanaikaisesti tillit aina isolla ritilälevyllä jääkaapin päällä. Näin mielestäni niissä säilyvät parhaiten väri ja aromi.

Nyt sitten vain uudet siemenet maahan ja kesän toista satoa odottelemaan.

Lämmin toukokuu houkutteli meidänkin saariviljelyn kasvit runsaaseen kasvuun, ehkä myös satoisaan.


Tämän kesän uusi kokeiluni  on munakoison kasvatus.  Saas nähdä tekeekö hedelmiä,  kukkivat kuitenkin runsaasti ja varsia olen ohjeen mukaan ravistellut.



Kasvikaappisssa (Vihepiha-lehden antama nimitys) jossa munakoisot kasvavat rehoittaa myös ananaskirsikka.  Toivon, että viihtyvät keskenään. Tosin anaskirsikan rönsyilevää kasvustoa joutuu leikkaamaan, jottei tukehduta naapuriaan.



Kohta saadaan uusia perunoita omasta perunapellosta.



Tänäänkin sitten myrskyää kuten eilen ja Juhannuksena. Juhannusaatto varsinkin oli melkoinen Kamalansaaren show; kahdeksan ihmistä pienellä saarella, jossa myrsky vie ovet käsistä, pudottelee tuoreita ja kuivia puun oksia ympäriinsä, kävyt ropisevat kattoon ja kaikki kevyempi esineistö on visusti laitettava tuulensuojaan. Kaiken tämän lisäksi sähköt olivat poissa 15 tuntia, eikä ulkona olevan kaasulieden käytöstä tullut kovan tuulen vuoksi mitään.

No, kaikesta selvitään. Mies viritti pohjattoman vanerilaatikon kaasulieden suojaksi, joten pikkulämmintä ruokaa saatiin eli parilalla lämmitettyjä makkaroita. Vävy totesikin, että makkarat ovat sopivasti kuumentuneita, ettei suu pala. 

Näillä mentiin. Juhannuspäivänä nautittiin rakovalkeasta ja juhannuskokosta naapurisaarella ystävien kanssa, herkuteltiin ihanilla tarjoamisilla ja välillä laulaa luikauttaen.


Kesä on kesää vaikka myrskyääkin


Vaikka rakeita välillä ropisee maahan ja pieksää vasta orastavia salaatin lehtiä,
Kuvassa toki pihlajaa



Sateet ja myrskyt menettävät merkityksensä kun aamun auringossa voit seurata joutsenien rituaaleja Ja kuunnella lintujen moniäänisiä lurituksia




Ja pääset pulahtamaan rantakalojen loiskeessa aamu-uinnille




Näitä juttuja tällä kertaa täältä saarelta

Mukavaa lauantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti