LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pieniä poimintoja elokuulta



Tänään sataa ropisee taivaan täydeltä. Onneksi eilen jo ilmoitin pitäväni sunnuntai-päivän "Pekkaspäivänä". Näin nimitämme päivää, jolloin jo etukäteen päätämme olla tekemättä mitään.

Mukavastihan se tällainenkin päivä sujuu, sukkaa kutoen ja mennyttä elokuuta kelaillen.

Metsässä on elokuun ajan tullut kovasti rampattua, hitaasti kuljeskellen ja satoakin keräillen.

Nautin suunnattomasti metsän rauhasta. Muutamaa oksanrasahdusta välillä vilkuillen tai pysähdyn kuuntelemaan erilaisia lintujen viserryksiä. Erityisen kiehtovaa on mielestäni konkeloon jääneen puun mystinen narahtelu. Tulee mieleeni lapsuus, jolloin pötköttelin kesämökin vintin sängyllä ja odotin kummituksen tuloa.

Mukaavaa on myös metsässä etsiä pieniä sieviä kuvauskohteita. Tosin kuvaus tahtoo unohtua, kun saalistamishimo iskee. Tässä kuitenkin muutama pikku kuvanen metsämatkojeni varrelta, mukavien kohtaamisien taltiointeja.


Mustikoiden aloitettua kypsymisen, sai marjoja kahmia tuolta lehtien lomista.


Sitten mustikkamaisema muuttikin muotoansa



Kaunista värikirjoa, vaikka ei tuolloin ollut vielä syksystä tietoakaan.


Viehkeä kukka-asetelma, eikä ole floristin käsialaa,
 ihan luonnon oma luomus


Entäs sitten sienireissulla, eivät kuitenkaan syötäviä sieniä, arvaten.



Mutta kuusikon toisella reunalla



Upeita kerättäviä mustatorvisieniyksilöitä.



Hauskaa on myöskin nähdä haaparouskut jonossa
 odottelemassa kerääjäänsä



Viikko sitten myrsky runteli saaremme ilonaiheet, Ahkeraliisasta jäi vain rangat



Tuuli pyörittelit myös yrtit mullan tasalle ja katkoi hyvää kasvua


Onneksi maisema ei muutu, myrskyn jälkeen voi olla rikkumaton tyyneys

Näillä mietteillä sytyttelen kynttilät mökin pöydälle, pihavalot pilkistävät sadepisaroiden lomassa ja takassa rätisee lämmittävä takkatuli.

Lämpöisin miettein, hyvää alkavaa viikkoa Sinulle!

3 kommenttia:

  1. Suloisia mielikuvia olet maalaillut. Kyllä metsä ja luonto yleensäkin on niin merkillisen rauhoittava ja jotenkin mystinenkin.
    Tunnelmallista on teillä myös siellä sisällä kynttilöiden loisteessa ja takkatulen rätistessä sukkaa kutoen. Itse kudon pienenpientä vauvan nuttua ja vähän on jo kiirekin. Vielä pikkuiset sukatkin olisi ehdittävä tekemään. Toinen lapsenlapsi syntyy pian :-D
    Iloista alkanutta viikkoa Sinulle :-D

    VastaaPoista
  2. Oi onnea kovasti uudelle tulevalle tulokkaalle ja tietysti isoäidille. Laitahan puikot suhisemaan, ettei kylmä yllätä. Lapsenlapset ovat parasta, eikä heitä olisi ilman lapsiamme.

    VastaaPoista
  3. Kiitos <3 Lapsenlapset ovat niiiiin ihania, niinkuin tietysti omatkin lapset! Jännittäviä aikoja nyt jo elellään meillä :-D

    VastaaPoista