SAALIITTA SIENIMETSÄSSÄ JA LOHTULEIVONNAISIA

Lujasti täytyy uskoa tämän syksyn sienien nousuun jos mielii jotain sienentynkää pannullensa saada. No uskokaan ei näytä auttavan ainakaan täällä päin Suomea. Takuuvarma sienisaari naapurissamme oli tyhjääkin tyhjempi sienistä. Kun ei ollut sieniä päädyinkin tarkastelemaan tuttua saarta, sen metsämaisemia ja saarelta avautuvia järvinäkymiä. Kuljeskelin ja kuvasin, toki vain kännykkäkameralla. Liikuntaa kuitenkin tuli. Metsäinen liikkuminen pakottaa kehon eri lihaksia toisenlaiseen toimintaa kuin maantiellä kävely.  Hyvä näin. Sieniretkestäni tuli kuntoile ja kuvaa sessio. Soutaminen vielä päälle niin jopa teki hyvää ränsistyvälle ruumiille.

Sienestäessä kävelee nenä maassa ja aistit tiukasti sieniä etsien et huomaa;

valon ja varjojen leikkiä metsäkuntalla

jäkälän peittämiä kallioita

suuria siirtolohkareita joita

peittää kaunis kallioimarrematto

auringon säteiden pilkahdusta lehtevien puiden lomasta

alkavan ruskan kultaa

et oman saaren pilkahdusta vastarannalla

tai hienoa maisemaa, joka avautuu kauemmaksi ulapalle

puhumattakaan, että huomaisi luonnon moninaisuuden

Koska sienessä olin, 

ei se saaren ainokaan sieni jäänyt havannoimatta

Onneksi sentään mies löysi muutaman kanttarellin, joten;

kanttarellipasteiat ja valkosuklaapuolukkahilloon kääritty

kääretorttu maistuivat Varpun päivän kunniaksi päiväkahvilla

ja päivähän toki päättyi huikaisevaan luontonäytelmään.