LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Arjen ilotteluja kesäkuussa



Se on sitten Juhannus ja kohta kesäkuukin taaksejäänyttä elämää, suruineen ja iloineen.

Tänään nyppiessäni kuivuneita lehtiä sateen kirkastamista kasvulaatikoiden kasveista, putkahti  lämmin onnen tunne mieleeni. Ilo siitä, miten on oppinut nauttimaan pienen pienistä arkisista asioista. Liian suuria odottamatta.

Vaikka kuinka välillä tuntuu, että maailma kaatuu päälle tai tulee tunne, että kantaa kaikki murheet hartioillaan, puhumattakaan, kun on kovasti pahoittanut mielensä, huomaakin, miten paljon onnellisuutta ja ilonaihetta pulppuaa ympärillä.
Minun ympärilläni.

Tässä kavalkadi onnenhetkistäni. Onneksi onni jököttää saarellamme.


Se on kesän ensimmäisissä kurkuissa



Se on ihmeellisessä Kosmos-kukassa, jota tuuli saa riepotella mielensä mukaan. Kukassa, joka viihtyy vanhassa savustuspöntössä



Onni hymyilee kaislikon suhinassa. Kaislikon, joka varjelee salaatteja paahteiselta kesäauringolta

 

Eikä saarellansa laituriviljelijä voi olla onneton
hyvinvoivien kasvatuksiensa äärellä


Ilo irtoaa myös puuveneestämme, joka lopulta saatiin laskettua vesille


Iloa tuovat myös Juhannus-vieraamme


Ilonauru irtoaa innokasta laivakoiraa katsellessa



Sekä pikku ahmatista,  joka yrittää hypnotisoida herkullista leipäannosta itsellensä

Lopuksi;

Iloa ja nautintoa syntyi myös, kun innovatiivinen ja näppärä mieheni tuunasi vanhan rikkimenneen ulkotakkamme näin.


Ensin oli 25-vuotias takka


Sitten tuli mies ja "rälläkkä"


Lopuksi tarvittiin multa ja yrtit
Ja hieno yrttimaa oli valmis



Näin syntyi pikku tarina kesäkuisista onnen hetkistä muistutuksena itselleni ja vähän muillekin. 

"Elämä on laiffii", Matti Nykästä lainatakseni.

Ja näin se on!

Aurinkoisia hetkiä tällekin viikolle!


6 kommenttia:

  1. Elämä koostuu juuri niistä pienistä onnenasioista. Niitä suuria on niin harvakseltaan, että jos niitä jää odottelemaan, niin siinä se elämä liukuu pois. Pienet onnenaiheet pitää vain poimia kuin rusinat pullasta.
    Onnellisia kesäpäiviä Saimaalle!
    T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Jatkakaamme iloisina niitä rusinoita metsästäen, myrskyistä huolimatta.

      Poista
  2. Huomioni kiinnittyi "pikku ahmattiin". Kuka hän on ja minkä rotuinen? On niin keskaripodengon oloinen ulkomuoto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko esittäytyä? Olen Ärri, aussi eli austraalian terrieri, vilkas herkkusuu.

      Poista
  3. Se olisi ollut seuraava arvaukseni. Ihana karvakuono. Pää on niin saman näköinen ja karvainen kuin podengolla
    http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2014/07/kampaajalla-kaynti-tekee-hyvaa-itse.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää karvakuonot, tyttäreni Portugalin vesikoira ja lapsenlapseni aussi, ovat valloittaneet minutkin, ikuisen koirapelkääjän täysin. Ja herrat tietävät, mistä herkkujaa saa, kun kaikki temput vain kuuliaisesti tekee.

      Poista