Olen aikaisemminkin kirjoittanut että leipominen on terapiaa, ainakin minulle.
Mikäs siinä, eikun leipomaan. Tällai syksyllä yritän käyttää kaikki kesän aikana hankitut tarveaineet, jotteivat jää talveksi vanhenemaan. Päätin nyt käyttää leipomukseeni purkin pohjalla olevan kaakaojauheen loppuun lustikkapiirakan mausteena.
Äidiltäni sain aikoinaan mielettömän yksinkertaisen, helppotekoisen piirakkapohjan ohjeen, jota sitten jalostan aina tarpeen tullen.
LAUANTAI-ILLAN MUSTIKKAPIIRAKKA
3 kananmunaa
1, 5 dl sokeria
Sekoitetaan keskenää, ei tarvitse vatkata
50 g voisulaa
1 dl vettä
Kaadetaan munasokeriseokseen
2, 5 dl vehnäjauhoja
1, 5 tl leivinjauhetta
1 dl mantelijauhetta, tämän jauheen korvaamaan 0, 5 dl vehnäjauhoja olen lisännyt jälkikäteen omaan jalostukseeni.
Nämä sekoitetaan huolellisesti muna seokseen
Taikina saa olla melko löysää, mantelijauho tekee piirakkapohjasta mehevän ja pitkään tuoreena säilyvän.
Maustan vielä taikinan mieltymyksieni mukaan; vaniljasokerilla, kardemummalla, inkiväärillä ja nyt siis KAAKAOLLA. Kaakaon sekoitin jauhojen joukkoon.
Taikina vuokaan ja pinnalle reilusti mustikoita. Aikoinani lukemani vinkki, jäiset mustikat kannattaa pyöritellä pienessä jauhomäärässä ennen taikinan päälle laittamista ja pinnalle ripotella hillosokeria.
Kaakao toimi hyvin mustikoiden kanssa varsinkin kun piirakkapalasen päälle lohkaisin kimpaleen vaniljajäätelöä. Yksi purkki vähemmän kaapissani, jess!
Leipoessani pyörivät aina kaikenlaiset ajatukset mielessäni. Välillä ne ovat hyviä, mieltävirkistäviä mietteitä, välillä taas ajatuksia, jotka halauisi karkoittaa kokonaan mielestään, nii nytkin. Vaan kun ei se onnistu, mielestä karkoittaminen, on paras ajatella ne loppuun asti.
Mietiskelinkin, monenenko kerran väärinymmärretyksi tulemista. Ota härkää sarvista, sanotaan. Onkohan se kuitenkaan aina viisasta? Anna asioiden olla, niiden, joita ei kuitenkaan voi muuttaa. Niiden, jotka tapahtuvat kuitenkin, vaikka luulet, ettet enää kohtaa sellaista. Unohtaako, mennä vain eteenpäin ikään kuin vihellen? Kääntääkö selkäsi? Minä en ainakaan saa koskaan vastausta näihin. En vieläkään, korkeasta iästäni huolimatta. Voihan sitä lohduttautua, että sielu ja mieli on vielä niin lapsellinen, ehkä. Tämä kirjoitukseni on tällaista kuva-arvoitusta, mutta niinhän oma ajatuskin menee, poukkoilee sinne ja tänne, hyvästä mielestä päinvastaiseksi. Surumielisyys vaihtuu iloksi, pelko vähemmän pelottavaksi. Näinhän se kulkee. Olemme kuitenkin miehen kanssa päättäneet, että elämme positiivista elämää, turhaa valittamatta, tästä hetkestä nauttien. Niinpä, kun lämmin suklainen tuoksu levisi mökkiimme ja uunista nostin muhkean suklaisen piirakan, karkoitin synkät mietteet mielestäni ajatellen, PASKAT. Läksin hyräillen saunan lämmitykseen. Saunassa lauleskelin Paimenpojan laulua, vanhaa kuorolaulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti