LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Odotellessa kaikenlaista



Tulkoon taas kerran todettua, jotta odottavan aika on pitkä. Meillä odotellaan jäiden lähtöä. Turhautuneena lueskelen mitä kivoimpia blogeja kevään herättämistä taimikasvatuksista ja puutarhasuunnitelmista. Suunnitelmat itselläni ovat jäissä aivan kuin jäissä on tie saarellemmekin. Odottaa, odottaa.

No kokeilinpa päivänä muutamana facebookissa olevaa ideaa istuttaa tomaattiviipaleet multaan ja kasvattaa niistä taimet. Hmm!!!!!??


Jäissä näyttävät nämäkin olevan


Yrtit onneksi kukoistat ja tuovat vihreydessään haaveet tulevaan kesään

Niinpä, taimikauppaan käy tieni, kunhan jäät sulavat ja multa lämpenee.

Tällai luppoaikaan tulee onneksi  kierreltyä lähialueita, erilaisia paikkoja tutkaillen ja tutustuen.  Ajelimme lauantaina kaupunkipölyä pakoon kohti Puumalaa, kaunista ja vilkasta kesäkunta. 
Puumalassa sijaitsee ihana Sahanlahden kartano, Elsa Heporaudan (Martta-liikkeen perustaja) synnyinkoti. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Sahanlahti Resort aloitti uudelleen toimintansa, uusien innovatiivisten yrittäjien avulla.

Tämä ei ole mainosta, vaan kuvia Saimaan rannan kauniista miljööstä ja sen kartanoon kuuluvista rakennuksista. Kartanoalueesta, jonka erilaiset, eriaikoina rakennetut rakennukset luovat mahdollisuudet tarjota hyvää ruokaa, viihtyisää majoitusta, järjestelyä erilaisiin tilaisuuksiin ja luonnonläheistä aktiviteettia, veneilyä unohtamatta.



Pikkuhilja kartano herää kesäiseen kukoistukseensa




Kartanoa ympäröivät vanhat hirsirakennukset kylpevät kevätauringossa lintujen sirkutusten säestäessä tunnelmaa



Hyvin sulautuu maisemaan uudisrakennus


Nuotiopaikka rannalla odottelee tulistelijoita


Huikean näkymän tarjoava Saimaan maisema 
saa kesällä lisävärinsä veneilijöistä

Näitä kesähetkiä  kannattaa odotella.
Voin jo kuvitella itseni pikku perämoottorin kyytiin, hiljaiseen pärinään, tyynen järvenpintaa pitkin kulkevaan veneseen, lehdettömään saarimaisemaan ja lintujen moniääniseen konserttiin menomatkalla kohti työntäyteistä kesäaikaa.


Ihan poikkeavasti aiheesta kerron mieheni kirpparihankinnasta. Mies, joka kiertää kaukaa kirpparit ja inhoaa kaupoissa käymistä. Eräänä talvisena päivänä hän ilmestyi päivälenkiltä epämääräinen nyssäkkä kädessänsä. Paketista purkautui patsas, raskaana oleva nainen. 


Nyt 20 € maksanut löytö 
seisoo aikaisemmin hankkimamme naisfiguurin oikealla puolella


Näin ne päivät kuluvat. Odotellen.

Joten, mukavaa alkanutta odotteluviikkoa kaikille.


2 kommenttia:

  1. Malttia vaan! Kyllä ne jäät sieltä teiltäkin kohta lähtevät ja edessä on koko ihana mökkikausi :)

    VastaaPoista
  2. Malttia vaan! Kyllä ne jäät sieltä teiltäkin kohta lähtevät ja edessä on koko ihana mökkikausi :)

    VastaaPoista