LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kun ei muuta kalaa niin lohta kahdella tapaa



No niin, sängyn pohjalta on noustu. Vähänhän tuo vaikiasti onnistui, mutta pystyssä ollaan. Pitäisi vain ruoskia ittiänsä kunnolla liikkeelle.

Jotain kuitenkin olen saanut aikaiseksi, vaikka talvivaatteet odottavat tuuletusta ja kesäteloille panoa. Ikkunat koristautuvat katupölystä, muutama kaappi huutaa oikomista ja jotain kevätkivaa pitäisi saada iloksensa. Eilen vietin päivää naapurikaupungissa sisarta avustamassa, tänään kävin kuuntelemassa aivan ihastuttavaa kansalaisopiston lausuntaryhmän runo- ja lauluesitystä. Niin ja huomenna ajattelin mennä konserttiin. Italialaisen ruokakurssin olen saanut päätökseen ja Velvet, muotitalon tarina on tullut katseltua Areenalta.

Siinäpä sitä toipilaan päiväkirjaa.

Nyt odotellan jäitten sulamista ja kasvukauden alkua.



Mikä se on odotella ja suunnitella,
 kun viime kesästä on niin mukavat muistot ja kokemukset.

* * * * * * * 

Kevät ilman parsaa on kuin... nooh, mihinhän sitä vertaisi. Joka tapauksessa meillä syödään parsaa innolla, kun parsakausi alkaa.

Mieletöntä herkkua oli uunissa parmesaaniraasteen kanssa kypsytetty parsa, mausteisessa öljyssä nopeasti paistetut kampasimpukat ja kuohkea Hollandaise-kastike. Oli niin syntisen hyvää, että vasta lautasta nuoleskellessani havaitsin kuvan jääneen ottamatta.

Hyvää oli myös keitetty ja kevyesti gratinoitu parsa paistetun lohen, katkarapujen ja avokadomoussen kanssa.


Avokadomousse sai terävyyttä wasabista,
 toki vain aavistuksen verran, jottei muut maut häviä.

Koska  omat pyyntikalat ovat heikkojen jäiden alla ja norppakalastuskielto rajoittaa alkukesän verkkokalastusta muutenkin, on tyytyminen useammin tähän Norjan lahjaan kalamaailmalle - lahjaan hyvässä ja pahassa.



Appelsiinilohi maistui mainiolle palsternakkamuusin kera.

Ja mistä olen onnellinen; ammattikokkien opetukseen, ettei lohta paisteta liian kauan, kuivaksi asti. Tämänkin lohipalan kypsensin kuumalla pannulla 3 minuuttia nahkapuolelta ja kaksi minuuttia toiselta puolen. Tulos hipoi täydellisyyttä. "Ei tartte painetestiin osallistua", tokaisi mies.

Eilen illalla makuuhuoneemme ikkunanäkymä sykähdytti tunnelmallaan.



Naisvuori, vanha vesitorni, nouseva kuu ja repaleiset pilvet.
mahtava näkymä.

Seuraavaksi kun avaan tämän sanaisen arkkuni teen siitä vaikka oodin sipulittomuudella.




4 kommenttia:

  1. Taas herahti vesi kielelle! Me pidämme myös kovin parsasta ja pääsiäisenä, kun poikamme ja hänen vaimonsa olivat meillä syömässä tein yksinkertaisen alkupalan vihreästä, keitetystä parsasta voisulan ja keitettyjen kanamunanpolikkaiden kera. Poika epäili, ettei parsa ilman bearnaiskastiketta ole täydellistä, mutta toisin kävi. Tämä oli yksinkertaista ja helppoa. Saisikohan joskus ohjeen parmesaanin kera uunissa kypennetystä parsasta? Rakastan kumpaakin ja yhdessä ne ova varmasti mainio pari.
    Kiva,että olet taas jo toipunut noin hyvin ja jaksanut tehdä vaikka mitä.
    Toivottavasti sait italialaisen ruuan kurssilla mainioita reseptejä. Jään innolla odottamaan postauksia niistä.
    Ikkuna on ihmeellinen alati vaihtuva taulu.
    Kivaa viikonloppua Sinulle, Varpu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie niin pidän siitä, kun kommentoit, kiitos Maija. Vaikka kirjoitteleekin vain omasta innosta ja omaki iloksi, on mukava todeta, ettei kaikki mene "kuuroille korville".

      No minä keitin parsat muutaman minuutin vähäisessä suolavedessä ja sitten vain kuuman uuniin, jotta parmesaani saa vähän väriä. Itse raastettu parmesaani on parempaa kuin tuo valmisjauhe. Käytin mökkijäämät tähän gratinointiin. Olen myös tehnyt parsat uunissa. Parsat hienoiseen öljykylpyyn raakanw ja parmesaaniraaste päälle. Noin vajaa 10 min ja parsat ovat sopivan kypsiä. Hyvää viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Hieno tuo pikkukasvihuone! Minulla on jotain tuollaista suunnitelmissa rakentaa, joten onpas kiva nähdä livenä tuo sinun kasvihuoneesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen enemmän kuin ylpeä mieheni inspiraatiosta rakentaa kasvihuonelaatikko, jonka kolme seinää on puutarhamuovia ja edessä kaksi 60 cm alumiinilistoitettua ikkunaa vierekkäin. Ikkunat nousevat ylös puisten liukulistojen varassa. Näin onnistuu kasvien huoltotoimet ja tuuletus. Näin ei myöskään kova tuuli pääse riepottelemaan laseja kuten olisi tapahtunut perinteisellä sivusarannointimenetelmällä.

      Poista