LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

torstai 21. huhtikuuta 2016

Siikaherkuttelua pinaattimunamuffinien kanssa



Nyt täällä melkein istutaan sormi suussa tai kyynerpäät ristissä ja edelleen odotellaan, jäitten lähtemistä nimittäin.

Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.  Tähän on nyt aikaa, onneksi. Aivoni työstävät kuumeisesti suunnitelmaa, mihin laatikkoon mitäkin kasveja istutan. Sinkkiämpäreiden, muiden ruukkujen ja saavien lukumäärä on suunniteluissani jo mennyt sekaisin, että paree katsoa loppusilaukset  vasta paikan päällä.

Taimia en kasvata itse. Muutamana keväänä kokeilin kasvatusta huonolla menestyksellä, toiset versot kuolivat harvennusvaiheessa eivätkä loput ymmärtäneet lähteä laiturin nokalla kasvamaan. Suunnitelmat ovat kuitenkin pitkällä. Ainoa harmi on, että eri blogeista luen erilaisia kokeiluja ja kasvatuksia, joten päivittäin pitää omia suunnitelmia muuttaa. Eipä silti, sekin on kivaa. Eikä aina ihan tiedä, mitä taimia puutarhakaupoistamme saa.

Tänään kylmänä keväisenä päivänä bongasimme kaupan palvelutiskiltä kotimaisia siikafileitä, edullisia sellaisia vain 9.90 € kilo. Kun omaa pyytämäämme kalaa meillä on yleensä runsaasti, jää kaupan kalatiskin käyttö hyvinkin vähäiseksi. Nyt päätimme kuitenkin ostaa. Ja hyväähän se oli.

Paistettua siikaa pinaattimunakasmuffinsin kanssa







Pyörittelin siikafileet mantelijauhossa. Lisäsin suolan ja paistoin voissa kuumalla pannulla rapeaksi.



Miedonmakauisen kalan kanssa maistui mainiolta Pinaattimunamuffinit,  joihin käytin 2:lle

3 kananmunaa
1/2 dl kermaa
Pari kourallista pinaattia
Suolaa
Mustapippuria
2-3 rkl Parmesaaniraastetta

Voideltujen vuokien pohjalle revin pinaatin lehdet. Sekoitin kananmunien rakenteen rikki, lisäsin kerman sekoittaen sekä mausteet, lopuksi sekaan osan juustoraasteesta. Kaadoin seoksen pinaattien päälle. Ripottelin loput juustosta pinnalle. Kipot uuniin 180 ° noin 15 min. Muffinit nousevat reippaasti kohokkaan tyyliin, joten ei kannata täyttää astiaa piripintaan.

Lopuksi. Maan mainiot tällaisen kylmän kevätpäivän lämmikkeet ovat iloisen väriset varrettomat ja ohuesta langasta neulotut villasukat.




Lämmittivät, vaan ei ole talviset, suosittelen.



                     Ja taas on huomenna perjantai, joten nauttikaamme viikonlopusta



4 kommenttia:

  1. Mekään ei olla oltu vielä mökillä eikä siis pyydetty siikaa. Varmasti vielä kerkiää. Kiva idea tuo pinaattimunakas kalan kaveriksi. Täytyy kokeilla.
    No onhan niitä sukkia syntynyt, vaikka välillä pitikin purkaa :-D
    Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo varrettomat sukat ovat nopeita neuloa, pääset lähes suoraan kantapäätä neulomaan.
      Viikonloppuja teillekin.

      Poista
  2. Herkullisen näköinen annos. Nuo pinaattimuffinit kuulostavat erityisen mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
  3. Ja ovat tosi kätevät tehdä vaihtoehtona totuille lisäkkeille.

    VastaaPoista