LAPASTAIVAS

LAPASTAIVAS

tiistai 21. lokakuuta 2014

KOKONAINEN BROILERI SITRUUNALLA EI SIPULILLA

Taas muistuttelen lukijoitani tuosta sipuliallergiastani- tai siis allergiaa tai ei - SIPULI EI MINULLE SOVI. Tämän taas kerran sain kokea kun ahneuksissani söin valkosipulilla ryyditettyä leipää.

 S-Marketistamme löytyi taas viimeistä päivää viedään kokonainen broileri miinus 30 %. Olen ihan seko aina näiden alennuksien perään. Oikein pitää ittellensä ratkuttaa, ettei sorru yliostoksiin. No, joka tapauksessa nyt ostin broilerin miinus 30 prosenttia.

Uneksin välillä vesikielellä Kreikan Kossilla jo ammoisina aikoina syömästäni maailman herkullisimmasta sitruuna broilerista.

Niinpä:

Sitruunainen uunibroileri
Kokonainen broileri
2 sitruunaa
Suolaa ja mustapippuria
Lohkottuja tomaatteja tai purkki Mutti-kirsikkatomaatteja
Rosmariinin oksa
Timjamin oksa

Huuhdoin broilerin ja lohkoin toisen sitruunan. Hieroin suolan ja pippurin broilerin pintaan ja työnsi  yhden sitruunan lohkot broilerin sisuksiin. Voideltuun pataan kokonainen broileri, tomaatin lohkot ja yrtit.



Pata täynnä broileria


Lopuksi toisen sitruunan viipaleet broilerin päälle ja kansi kiinni.

Pata oli uunissa lähes kaksi tuntia 170 º. Lisäsin vähän uunin lämpötilaa ja otin kannen pois.



Hiukan liian kauan uunissa ja sitruuna pääsi paahtumaan.

Vahva sitruunan maku kruunasi loistavan kanan maun.

OPPI NRO 1:
Älä sorru ostamaan pilkottuja ja pakattuja broilerin suikaleita. Kokonaisen broilerin maku on ihan eri luokkaa.

OPPI NRO 2: Muista aina ostaa sitruunoita kotiin kypsymään ainakin parin viikon ajaksi. Juuri kaupasta hankitut sitruunat ovat useasti karvasn sitruunaisia - mielestäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti