Toisaalta, itsestänikin on tärkeää, jotta on mielekästä puuhastelua. Vaan maltti on valttia, näin ajattelen.
Eka päivä olikin onneksi tyyntä ja muikkua tuli, vähän mätiäkin
No, tyyntä kesti sen yhden ainokaisen päivän. Illan upean tyynen maiseman lumoissa kehuskelinkin meneväni seuraavana aamuna aamu-uinille. Se jäi kehumiseksi. Aamun valjetessa tuuli riepotteli luontoa toden teolla. Vessareissulla karisivat viimeisetkin uimishalut. Ja kaiken keskellä siis myrskyn keskellä, meillä oli verkkoja vaikka kuinka paljon järvessä.
Se on kuulkaa aika urakka huovata isoa venettä, kun toinen nostaa viisimetrisiä muikkuverkkoja tai selättää kymmenkuntaa harvaa verkkoa, tuuli ulvoo korvissa ja tuulen suunta on mielestäni väärä tai verkot taas laskettu ihan älyttömään kohtaan. Ikenet irvessä, niskalihakset jäykkina ja perskannikat puuduksissa yritin ajatella positiivisesti. Kuntoliikuntaa, kuntoliikuntaa ei tartte mennä salille, säästyy salilippuja, neulomaniskat laukee, vyötärö hoikkenee ja tuleehan kalaa. Ajattele siinä nyt positiivisesti, kun aina huopaat väärällä airolla, et ymmärrä tuulen käyttäytymisestä mitään ja vene painuu joko verkojen päälle tai jää liian kauaksi niistä. Mykkäkoulua harjoittaen palattiin saaliinemme rantaan.
No nämähän vastoinkäymiset unohtuvat, eihän tästä muuten mitään tulisikaan. Uudella innolla illalla taas verkot veteen.
Muikkujen lisäksi tuli muutakin kalasaalista. Vonkale ahvenia, Ärri-hauvalle haukea ja herkutteluhetkeen täysimittainen nieriä.
Taidankin palata tuonnenpana niihin ruokiin, joita tämän kertaisista saaliista tein. Aika mukavan makuinen oli savustettu nieriä, rosmariiniperunoilla ja vanhanajan kananmunakastikkeella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti