TÄÄ PITÄÄ OLLA EKANA JA MUMMOT SITTEN, SORRY.
Kauan toivottu tapahtuma on nyt takanapäin. Tiistai-aamuna aikasin (eläkeläiselle kuudelta herääminen on aikaista) laskeuduin n.200m alaspäin pihaltamme ja nousin Mikkelin keskussairaalan LEIKO-osastolle. Tämä aamu oli varattu vasemman polveni leikkausaamuksi. Pelotti enemmän kuin p.....sti. on kuitenkin aika tuoreena tuo viimekesäinen vastaava oikean polven leikkaus. Ja se oli kipiä pitkään. Karjaisinkin siis välittömästi ensimmäiselle vastaantulevalle ihmiselle, että olen pelosta ihan sekaisin. Onnekseni eka vastaantuleva oli hoitaja eikä huoltomies. Sainkin siis välittömästi kourallisen rauhoittavia eteeni. No siitä se pelko sitten haihtui eikä toden totta enää käytävää pitkin makuulla vietäessä tuntunut miltään. No ei kuitenkaan naurattanut. Kolmen tunninurakan jälkeen lääkärini ilmoitti, että nyt se on tehty, luunsiirtoa myöten ja rautaakin on lisätty. Ehdottelin hänelle, josko maratoonille. Kielteli. Tokkuraisena siirrettin osastolle ja pitkä toipuminen alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti